29.5.2013

Ei-suorittavaa

Aamupäivän työhomma peruuntui ja vietin leppoisan aamupäivän tallilla tekemättä "ei mitään". Se on hölmöä, tiedän kyllä, että koen helposti syyllisyyttä jos en tee hevosten kanssa jotain "suorittavaa", kuten ratsasta "reippaasti ja tehokkaasti". Ja samalla kuitenkin haen ensisijaisesti yhteyttä ja luottamusta. Tässä on iso järjen ja tunteen ristiriita. Tuntuu siltä että en-tee-mitään vaikka järki sanoo että teen paljonkin.

Tänään onnistuin olemaan rennosti laumassa, siivoten pihattoa. Pieni maastakäsin työskentely Taavin kanssa, joka oli ensin jotenkin huolestunut (en tiedä liittyykö se navakkaan tuuleen vai siihen että sen mielestä lauman pitäisi jo siirtyä vihreille laitumille, pois kuivasta hiekkatarhasta) ja vastusteleva, mutta aika pienillä pyynnöillä kuitenkin houkuteltavissa mukaan. Lopuksi pesin letkulla sen jalat, mikä meni yllättävän hyvin vaikka Taavia todella inhotti letkusta tuleva ääni ja se onnistui näyttämään ihan pelkäävältä kissalta. Lopuksi hengailin Maunon kanssa tarhassa, mikä oli mukavaa, kun se selvästi nautti seurasta ja krapsutuksista.

Oikeastaan olen ollut tehokas ja harjoitellut moniakin asioita :-) (Pitäisikö olla tyytyväinen suoritustyytyväisyydestä vai tyytymätön siihen että ei osaa olla arvottamatta tekemisiään)

Oikeastaan minua väsyttää, koska nukuin huonosti.

Nyt hiukan nautin kesästä terassilla ja tunnin päästä lähden illaksi töihin.

28.5.2013

Lahja

Joskus toinen ihminen voi sanoa jotain niin tärkeää, että melkein tuntuu että saa lahjan. Tänään oli sellainen päivä. Tärkeä juttu liittyi itseni ja hevosen väliseen suhteeseen, jota vaivaa tietty uhriasetelma. Kumpikin kantaa oman historiansa taakkaa eikä osaa päästää siitä irti. Suhdetta historia määrittää liikaa, osittain siksi että suhteeseen liittyy tiukaa ja yksisilmäistä määrittelyä, joka on johtanut siihen että kumpikaan ei kanna itseään. Ja kun suhteen toinen osapuoli on eläin, niin on aika selvää että ihmisosapuolen täytyy ottaa vielä isompi vastuu. Kävimme siis tiukkaa kehityskeskustelua ja hetken tuntui siltä että en halua katsoa näitä asioita silmiin.

Minun pitäisi karistella viimeisetkin rippeet itseäni käyttäneistä ja määritelleistä kuvioista. Oikeastaan en ole missään kiinni, vaan vanhasta muistista toistan tiettyjä juttuja. Ja ne jutut aktivoituvat herkästi jos en pidä hyvin tarkkaa rajaa, mikä tietty edellyttää aikamoista yltiörehellisyyttä itsensä ja omien motiiviensa suhteen.


27.5.2013

Rytmejä

Se on hassua ja jokseenkin tavallista, että ajateltuani muutamana päivänä jotain tiettyä asiaa tai näkökulmaa, se putkahtelee esille kirjojen sivuilla, lehdissä, blogeissa, keskusteluissa ystävien ja asiakkaiden kanssa.

Niinkuin nämä rytmit. Teini-ikäinen tarvitsee apua huomaamaan että on nälkä, väsynyt, ärtyisä jne. Pienemmän lapsen kanssa se on... no jokainen sen tietää, että kaksi valvottua yötä voi olla sattumaa, kolmannesta kierre pitää saada katkaistua. Ihminen tarvitsee rytmejä ja rakenteita jotta elämästä ei tulisi kaaos, jotta ei kuluttaisi liikaa ja jotta olo olisi turvallinen.

Hevoset ja koirat ovat tapaeläimiä, hyvin rytmillisiä ja järjestystä kaipaavia. Niillä on vahva biologinen kello joka kertoo koska syödään tai nukutaan. Aamulla menen tallille kymmenen aikaan ja hevoset ovat syöneet aamuheinänsä ja torkkuvat tarhassa. Voin työskennellä noin neljä tuntia sotkematta niiden elämänjärjestystä. Illalla kahdeksan jälkeen on ihan turha ehdottaa mitään. Iltaheinät ja iltarauha, syödään jotta selvitään hengissä yön pimeydestä ja kylmyydestä.

Ja niin olen viime viikot rakennellut arjen struktuureja, syömisen, nukkumisen, liikkumisen ja lepäämisen turvaksi. On määritelty sitä mikä on normaalia väsymystä, mikä taas voi olla jotain muuta. Onko väsymys enemmän matalaa vireystilaa, fyysistä uupumusta, harmitusta vai unen tarvetta. Entä uni, onko se kovalevyn puhdistusta vai poistumista. Ja syöminen, mistä tulee hyvä tai parempi mieli, virkeä olo vai kauhea pöhnä. Miten voi levätä väsymättä enemmän ja voiko lepo olla tekemistä tai hiljaisuuden kuuntelemista.

Kaikenlaista elämäntaidonvalmentajaa on liikkeellä, mutta minusta tämä tuntuu monesti toimivammalta, konkreettisemmalta ja helpottavammalta kuin perinteinen terapiakeskustelu. Ainakin jossain kohtaa.

Hyvää yötä, uni voittaa!

24.5.2013

Unissakävelijä

Ystäväni keramiikkataiteilija teki minulle tällaisen ihanan veistoksen, jonka nimi on Unissakävelijä :-D

Taavi oli pudottanut tänään ratsastajan. Joskus sellaista tapahtuu, mutta usein ne tilanteet voidaan myös ennakoida ja estää. Kyse on siitä, että ihmisen pitää alkaa katsomaan maailmaa hevosen näkökulmasta. Ensinnäkin hevonen on pako / saaliseläin. Jos sitä uhkaa jokin vaara, se pakenee henkensä edestä. Kaikki mikä provosoi pakoreaktiota, kuten ympäristön rauhattomuus, liika paine, kipua tuottavat varusteet tai koulutusmenetelmät, voidaan pyrkiä minimoimaan / poistamaan. Tärkeintä on hevosenlukutaito ja että myöntää että yleensä vika on ratsastajassa tai ympäristössä. Hevonen ei halua  "olla hankala", se vain reagoi epämiellyttävään tilanteeseen pakenemalla.

Jos ratsastaja ajattelee tiukan kategorisesti, että hevosen pitää alistua, nöyrtyä tai haluta tehdä töitä, mennään yleensä vikaan. Ihmisen vastuulla on tehdä tilanteesta hevoselle helpompi, turvallisempi ja kiinnostavampi. Se ei ole liiallista varjelua tai hemmottelua, vaan viisautta. Kun luottamus on kunnossa, voidaan vaatimustasoa nostaa, mutta vain sen verran kuin luottamus kestää.

Joskus on vaikeaa selittää toiselle, miksi haluan tehdä asioista helppoja hevosen näkökulmasta katsottuna. Se on vain paljon turvallisempaa ja hauskempaa. Otsa rypyssä vaatiminen ei ole minun juttuni eikä sovi minun hevosilleni. Ne ovat tottuneet siihen että niitä kuunnellaan ja ne reagoivat voimalla jos niitä ei kuunnella. Ja se on minusta vain hyvä asia. En tietenkään toivo kenenkään loukkaantuvan tai pelästyvän liikaa. Nämä ovat vain usein asioita jotka opitaan hiukan kitkerien kokemusten kautta. Tai sitten ei opita ;-).

Taavi on toisaalta hyvin rauhallinen, toisaalta melko herkkä ja reaktiivinen, osittain siksi että se on hevonen. Hevonen haluaa rauhaa, mutta myös pakenee pelottavia juttuja. Vajaassa vuodessa Taavi on oppinut sen että elämä on aika mukavaa ja turvallista ja että ihmiset pyytävät siltä juttuja sopivalla ja kuuntelevalla tavalla. Kuitenkin luulen että se on sen verran kovan koulun käynyt ja traumatisoitunut (sillä on tiettyjä stereotyyppisiä stressinhallintamaneereja ja taipumus poistua vuorovaikutuksesta), että pahimmillaan reagointi on rodeotyyppistä menoa.



23.5.2013

Kammotuksia

Joskus on vaikeaa hahmottaa mitä oikeastaan pelkää. Pelko naamioituu joksikin muuksi ja siirtyy tilanteeseen jossa sitä on helpompi hallita. Olen aina ajatellut että minulla on ahdistukseen taipuvaisen ihmisen hermorakenne. Muistan miten lapsena koin jonkinlaisia paniikkioireita, joille ei silloin ollut mitään nimeä edes, ja opin hallitsemaan niitä laskemalla vireystilaa hengityksen avulla. Opin maadoittamaan itseni vaikka kukaan ei sitä minulle ollut opettanut. Jossain vaiheessa pelkäsin kuollakseni sudenkorentoja, sitten bakteereja ja jossain vaiheessa sukujuhlia. Mikään peloista ei kuitenkaan johtanut kovin voimakkaaseen vältttämiskäyttäytymiseen, eli ehkä en sittenkään pelännyt tarpeeksi. Useimmat ihmiset pitävät minua pelottomana ja reippaana, mutta sitten on se toinen puoli jota kaikki eivät näe, vaikka en sitä erityisesti pyri piilottelemaan.

Hevosten kanssa toimiessani saatan olla aika ylivarovainen ja ennakoida liikaakin, siten että välttelen tiettyjä tilanteita (tiellä ratsastaminen, vauhdikkaat maastoilut, esteiden hyppääminen esim. ). Tunnen paljon hevosihmisiä ja hevosalan ammattilaisiakin jotka pelkäävät, joten olen suhteellisen sinut oman pelkäämiseni kanssa. Mutta monesti ajattelen, että tämä pelko on peräisin jostain muualta, se ei varsinaisesti liity hevosiin.

Toinen asia jota pelkään, liittyy ihmisiin. Pelkään ympäristöltään paljon vaativia tai epäystävällisiä ihmisiä. Toisin sanoen pelkään kohtuuttomuutta. Lähimmät ihmiseni tietävät että menen suhteellisen pois tolaltani jos koen jotain sen tyyppistä. Yksi syy siihen miksi minun on helpompi työskennellä yksin, on siinä että koen edelleen liian haastavana tilanteen jossa minun pitää koko ajan vartioida rajojani. Ja joskus olen huomannut että helposti kerään ympärilleni sen tyyppisiä ihmisiä tai reagointia.

Voisivatko nämä asiat liittyä yhteen? Tarve suht tarkkaan kontrolloida ison eläimen liikettä omien taitojeni ja voimavarojeni mukaiseksi. Ja tarve kontrolloida tarkkaan sitä mitä minulta missäkin odotetaan ja miten tarpeita ilmaistaan jotta vaatimustaso ei ylitä taitojani tai voimavarojani.

22.5.2013

Vaihtelevaa

Säätiloista nauttiminen taitaa olla merkki jonkinlaisesta kyvystä ylipäätään tuntea asioiden merkityksellisyyttä. Eilen oli lämmin, aurinkoinen mutta hyvin tuulinen päivä. Tallilla hiekka rahisi hampaissa ja ponilla tuuli myös korvien välissä. Tänään olen aamupäivän nauttinut raikkaankoleasta säästä siivotessani taloa terassin ovi selällään. Ihanaa kun sisällä tuulee :-D

Minulla on ollut tällä viikolla jo kaksi valmennustuntia ja kummassakin hiukan sellainen vaikutelma että kylläpäs on vaikeaa. Maanantain valmennuksessa minulla oli sellainen puoliverinen "luudanvarsi", mikä on siis todella hieno, herkkä ja tarkka kaveri. Valmentaja nauroi kun oli tottunut näkemään minut ponin selässä. Oli todella vaikea mukautua sen liikkeisiin ja hiukan turhauttavaa maksaa siitä 80€. Mutta meillä oli hauskaa. Nauroimme minun lyhyitä jalkojani, sitä että sotken jatkuvasti englanninkieliset termit ja lopuksi olin niin sekaisin, että en erottanut oikeaa enkä vasempaa. Sarah-Jane on todella hauska, taitava ja mukava tyyppi.

Eilen olin oman valmentajani tunnilla. Hän opettaa hyvin samantyyppisesti, joten mitään ristiriitaa ei näissä ole. Ongelmana oli vain se että lonkkieni asetukset olivat kohdassa "luudanvarsi" ja alla oli pieni ja pyöreä irlannincob. En ehtinyt sitten sitäkään murehtimaan, koska ponilla oli "vastustan kaikkea" -päivä, "kulman takaa hyökkää kissapeto" -päivä ja myöskin lopuksi hirveä kiihtymys kun pääsi kaksi kertaa laukkaamaan "tuulisella päällä". Positiivista oli se, että hillitessäni räjähtämispisteessä olevaa poniinia, huomasin tekeväni vaistomaisesti oikein, valmentajan neuvojen mukaan jo ennen niiden kuulemista. Että ehkä olen oppinut tästä kiihtymyksenhallinnasta jotain kuitenkin. Lopuksi sanoin valmentajalle että tämä poni on sitten kamala mutta rakas.

Mies lähti työreissuun ja jostain syystä sekin on vain piristävää. Tykkään olla yksin, tai siis kaksin pojan  kanssa. Keksimme jotain kivaa, käymme hampurilaisella tai ihmettelemässä teknisiä vimpaimia. Tai sitten katsomme elokuvia. Siltä osin kun ehdin töiltäni.

20.5.2013

Tilaa olla ja hengittää

Hehkutin eilen naamakirjassa miten tyytyväinen olen meidän talliin. Aina on asioita jotka harmittavat, mutta tärkeitä on tila. Että sitä on tarpeeksi, fyysisessä ja henkisessä mielessä. Fyysinen tila hevosten kanssa on ihan ehdoton juttu, ne vain ovat tyytyväisempiä mitä isommassa ja selkeämmässä tilassa ne saavat olla. Riitoja on vähemmän jne. Sama koskee ihmisiäkin. Henkinen tila on sitä että saa olla rauhassa oma itsensä ja tehdä asioita omalla laillaan, tietyt turvallisuusseikat muistaen ja muiden tarpeita kunnioittaen.

Olen käynyt talleilla joissa kovastikin painotetaan henkistä hyvinvointia, hehkutetaan kehotietoisuutta ja hevosmiestaitoja kalliiden kouluttajien johdolla, mutta samaan hengenvetoon äänekkäästi arvostellaan muita kanssaihmisiä. Jos ihmiset osaisivat huolehtia siitä että vuorovaikutus, joka on 50% meidän jokaisen vastuulla, olisi aina mahdollisimman rakentavaa ja avointa. Kun se ei riitä että sitä odottaa muilta. Selän takana napiseminen ja moittiminen ei yhtään auta selvittämään ristiriitoja.

Ihmisillä on aina ollut hevosia, niiden kanssa on asuttu ja sodittu. Hevosenpito on haastavaa mutta ei siitä nyt pidä tehdä liian monimutkaista! Itse olen tehnyt valintani aika pitkälle luonnonmukaisuutta kunnioittaen, alkaen siitä että en ole ottanut liian herkkähipiäisiä polleja vaivoikseni ;-). Mieluusti tänäkin aamuna menen viettämään meditatiivista laatuaikaa pörröisten kylmäveristen kanssa. Osa kavereista on minuakin lyhempiä, mutta sitäkin suurempia persoonia ;-)

19.5.2013

Jotain uutta

En osaa sanoa tarkasti, mutta hevosten kanssa huomaan että jokin on muuttunut, ne ovat niin tyytyväisiä ja rauhallisia molemmat. Maunon kauhea kevät on kuin muisto pahasta unesta. Tänään siivotessani tarhaa se koko ajan nuuhki selkääni ja viihtyi lähelläni. Minulla on sellainen olo, että ratsastuksellisesti olen päässyt eteenpäin, että Maunon selässä on helpompi olla kontrolloimatta liikaa. Minulla on jotenkin parempi tatsi keskivartalooni ja pelkäämiseen. Pelko ei häiritse ja teen asioita fiilistuntumalla, mutta en mieti koko ajan mitä voi sattua.

Taavi on aivan eri hevonen kuin syksyllä / talvella. Se on tyytyväinen ja rauhallinen, ei millään lailla huolissaan ympäristöstä tai ahdistu paineesta siten kun aiemmin. Helppo elämä siis.

En tiedä onko muutos minussa vai hevosissa ja niiden tasaisen tavallisissa laumaolosuhteissa. Huomaan että olen muutenkin paljon rauhallisempi kuin vaikka vuosi sitten. Työviikon alkaminen ei tunnu rasittavalta, vaan sopivalta. Työnteko kesäkuukausina, mikä ennen tuntui riistolta (osittain koska voimat olivat tyystin finaalissa), tuntuu nyt siltä että... on mukava että on kesä, oli sitten työssä tai ei.

Muutos ei ole vain hetkessä vaan kokonaisuudessa, keskimäärin. Helmitaulun helmet yhteenlaskettuna. Oleminen on kevyempää, huolettomampaa.

*******

Olen hankkimassa uutta satulaa Taaville. Tähän mennessä olen onnistunut itse arvioimaan aika onnistuneesti mikä olisi sopiva vaihtoehto. Silmä harjaantuu jne. Hienoa kun oppii asioita joissa ennen aina pyysi apua. 

17.5.2013

Itseäni tapaamassa

Marja-Leena kirjoitti blogissaan inspiroivasti ja osuvasti siitä miten voisi järjestää itselleen "taiteilijatreffejä", tilaisuuksia joissa juhlistaa itseään ja hakea elämään myönteisiä merkityksiä. Tajusin lukiessani juuri niin tekevänikin. En ole lukenut Julia Cameronin tekstejä, mutta idea on sama.

Yleensä treffeillä olen yksin, tosin joskus joku hyvä luento tai koulutuskin voi ajaa samaa asiaa. Käyn treffeillä jossain tosi kivassa lounaspaikassa, kahvilla ja ehkä torilla. Treffit voivat tapahtua myös pihatöissä, erityisesti illalla saatan mennä pikkuruiseen kasvihuoneeseeni istumaan. Treffeillä voi ihmisten sijaan olla nelijalkaisia, useimmiten hevosia. Iso pihattotarha on hyvä treffiapaikka jossa saa olla lähellä mutta kuitenkin rauhassa. Myös joogasali toimii hyvänä treffipaikkana.

Treffeillä olen erityisen tietoinen itsestäni ja näen itseni siinä osana ympäristöä mutta kuitenkin erillisenä. Olen tietoinen siitä mitä tunnen, ajattelen, mutta harvemmin erityisesti suunnittelen mitään. Olen vain ja nautin olemisestani.

Kirjoitin eilen hiukan turhautuneena egon höpinöistä jotka aika turhaan syövät paljon aikaa ja energiaa. Tässä on jonkinlainen vastakohta, ja täytyy sanoa että enenevässä määrin siihenkin menee paljon aikaa, mutta se ei tunnu turhalta vaan välttämättömältä. Ehkä tämä on minun tapani päivittyä ja harjoittaa tietoisuustaitoja.

Egokuplassani tapahtuu

Tänään häpesin hakiessani kitumaasturia rengasliikkeestä. Minä hyväosainen maksan tonnin renkaista ja tyylikkäistä vanteista. Kotona häpesin repiessäni ratsastushousuja jalkaan ja tallilla häpesin kun ukkonen sai minut luopumaan hiukan vireähkön poniinin ratsastuksesta. Häpeissäni ajoin tilamyymälään hakemaan luomu-lähiruokaa joka maksaa ainakin 30% enemmän kuin teollisuusrehu. Huomasin taas kerran miten vallitseva on häpeäpuhe päässäni.

Häpeäpuheen lisäksi vallitseva on toistensyyllistämispuhe. Muutama päivä sitten istuin tilaisuudessa jossa oli tarkoitus harjoittaa tietoisuustaitoja. Tulin hyvin tietoiseksi lähellä istuvien henkilöiden viihtymisestä omassa egokuplassaan, itsekorostuneen, tuomitsevan työkavereidenhaukkumispuheen säestyksellä. Olin ärtynyt ja reaktiivinen ja teki mieli mennä ulos tilanteesta jossa tajusin syyllistäväni muita ja myös itseäni halusta syyllistää.

Toistuvasti häpeän itseäni, ruumistani, suutani joka puhuu, puhuu, puhuu, koirieni käytöstä, ratsastustaitojani, kömpelyyttäni jne. Todella epäfunktionaalista ja turhaa ajattelua joka vain pilaa hyvät asiat.

Silti tämä on ollut hyvä päivä, ihana lämpö ja vihreys, sade. Lämpimät tervehdykset hevosilta.

Elämän täytyy olla vain yhtä harjoittelua. Sen täytyy olla ainoa elämän tarkoitus.

12.5.2013

Teiniaivot

Muutama viikko sitten tuli Yle teemalta dokumentti Teiniaivoissa myrskyää, mistä tuli heti ikäänkuin lentävä lause perheessämme. Tänään vietin 12. kerran äitienpäivää ja sen kyllä huomaa :-D.

Mielialat vaihtelevat useita kertoja päivän mittaan, välillä teini on kuin tyytyväisyyttään kehräävä kissa ja hetkessä mariseva viisivuotias tai tavaroitaan paiskova neljävuotias. Teini on äitiään pidempi, mikä ei ole kovin suuri saavutus, mutta meille molemmille kuitenkin iso muutos. Teini istuu kuitenkin joka päivä äidin sylissä ja on muutenkin aika lailla "iholla", toisaalta häneen ei saa koskea, eikä huoneeseen mennä väärällä hetkellä. Matkalla hän toimi koko ajan kartanlukijana, tilasi ruokansa itse mutta saattoi hajota palasiksi kun tuuli sekoitti hiukset väärään asentoon. Meillä käy paljon kavereita ja välillä riidellään, loukkaannutaan verisesti ja seuraavassa hetkessä taas pelit sujuvat. Pari päivää sitten pihaan ilmestyi myös nuoria naisia minishortseissa käsilaukkuineen trampoliinille hyppimään. Meteli oli korvia huumaava. Tänään vietimme äitienpäivää levittämällä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa pihan kasveille ja kasvimaille. Se oli tietenkin hyvin häpeällistä puuhaa, johon sain lapsen mukaan kun hän halusi nopeasti eroon häpeällisestä lantavuoresta pihassa (äiti joka puuhailee kakkakasojen kanssa). Mutta mainio pakkaus on tämä nuorimies, vaikka täytyy myöntää että ehdin jo kaipaamaan hiukan vakaampaa tunteiden hallintaa ;-)

Ja tästä tulikin mieleeni, että olen vertaillut hevosiani psykososiaalisen kehityksen näkökulmasta. Molemmat pojat ovat melko saman ikäisiä 10 vuoden molemmin puolin. Taavi on kotiuduttuaan osoittautunut varsin ennustettavaksi kaveriksi. Sillä on omat kujeensa, mutta muuten se on varsin vakaa ja tyytyväinen kaveri. Mauno ei ole koskaan ollut kovin ennustettava. Sillä on koko ajan jokin sisäinen ristiriita mikä aiheuttaa kaaosta ja ennustamattomuutta. Ratsastaessa sen strategia vaihtelee koko ajan. Se saattaa olla umpirauhallinen, tai sitten ei. Seuraa perässä kuin koira, tai sitten yrittää häipyä väkivalloin. Seisoo harjatessa paikoillaan kuin tatti, tai sitten ei anna koskea. Kommunikoi potkimalla, mutta ei ole koskaan osunut (en ole koko viiden vuoden aikana kertaakaan pudonnut tai saanut potkua tai puremaa, joten tämä on vähän samanlaista kuin lapsen "iholla oleminen" kiukutellessa). Reagoi liiankin voimakkaasti, tai sitten vastustaa kaikkea. Välillä se tekee kaiken yliyrittämällä, välillä taas fuskaa. Sen liike on voimakasta joka suuntaan, mikä vaatii istunnalta paljon ja häiritsee koko ajan sen tasapainoa.

Mauno ei ole varsana/nuorena ollut laumassa, vasta sitten kun se neljävuotiaana tuli minulle. Luulen että se on ikuisesti teini-ikäinen ja hiukan kehittymätön, epävakaa persoona jolle herkästi kehittyy käytöshäiriöitä kun se reagoi niin voimakkaasti kaikkeen.

9.5.2013

Puutarhasuunnitelmia

Varovasti köhien ja hiippaillen olen lähestynyt puutarhahommia. Pari päivää on ollut niin lämmintä että viikonloppuna ajattelin uskaltaa kylvää osan vihanneksista. Tänä vuonna en kasvata liikaa naurista, siitä oli viime vuonna ylitarjontaa, samoin kuin kesäkurpitsasta. Sensijaan yritän taas kerran japanilaisia vihanneksia, retikkaa, mitsuraa ja tsatsoikaalia. Joskus ennenkin olen niitä koittanut mutta kirpat söivät kaiken. Nyt yritän pitää harson alla. Lisäksi kokeilen mustajuurta ja kyssäkaalia. Kyssäkaalista minulle tulee surullisia muistoja, enkä ole tähänmennessä niitä halunnut syödä saati kasvattaa.

Rakas tätini kasvatti niitä. Hänellä todettiin laajalle levinnyt syöpä elokuussa. Lokakuussa oli hautajaiset. Kyssäkaali saa minut itkemään, koska ajattelen miten kauheaa olisi joutua korjaamaan satoa viimeistä kertaa tietoisena siitä että lapseni menettää äidin. Tätini ei ehtinyt mitenkään sopeutua tai edes käsitellä asiaa, kuten ei kukaan muukaan. Olimme vain kauhistuneita ja toimimme tilanteen vaatimalla tavalla. Minun kohdallani se oli kyssäkaalien säilöminen raasteena. Muistan miten raaste oli niin vetistä että ei huomannut raastajan vuodattaneen sinne runsaasti kyyneleitä.

Nyt olen kahdella vuodella ylittänyt sen maagisen iän jolloin tätini menehtyi. Siitä on nyt 24 vuotta aikaa. Tätini oli hyvin maanläheinen ja valoisan mutkaton ihminen. Minulle hän merkitsee edelleen eteenpäinpyrkimystä ja hetkestä iloitsemista.

Meillä on pakastin aivan täynnä viime vuonna säilöttyjä vihanneksia ja talven mittaan hamstrattua lihaa (hevosta ja lammasta). Nyt yrittäjänä, minä en saa loma-ajalta palkkaa ja ehdotin josko pidämme heinä-elokuun vaihteessa pakastin tyhjäksi - kuukauden, jolloin emme osta mitään muuta kuin maitoa läheiseltä maitotilalta. Yritän tehdä juustonkin itse :-D


8.5.2013

Väärä Minä

Tämä on yksi niistä aihepiireistä joista uudestaan ja uudestaan päätän olla kirjoittamatta, ja sitten kuitenkin teen sen.

Viikon teemaksi on taas nousemassa falskius vuorovaikutuksessa, "väärän minän" tarjoaminen toisille. Jokaisella tulee joskus tarve suojata sisintään. Kun väärät minät puhuvat, syntyy helposti kaksoisviestinnän sekametelisoppa jossa todelliset pelot toimivat yllykkeinä vaikka toiminta onkin tarkkaa peittelyä.

Olen taas kerran joutunut tilanteeseen jossa on parempi olla sanomatta mitään. Onneksi minulta on ääni pois, mikä selittää myös tämän loputtoman pohdinnan mahdollisuuden. Ääni on minun heikko kohtani. En juuri koskaan tule muulla tavoin kipeäksi, jos ei kroonista migreeniä lasketa. Päänsärky ja äänen katoaminen viestittävät minulle sitä että olen ollut tilanteessa jossa olen joutunut sulkemaan suuni.

Ihmisten keskeneräisyys ei yleensä ahdista minua ja siksi onkin kummallista miksi joidenkin kohdalla se ahdistaa paljonkin. Näin on silloin jos ko. henkilöllä on valtaa ja taitoa peitellä sisintään. Ja jos sitä peiteltävää on paljon. Kokemuksesta tiedän että tämä on ollut minun kompastuskiveni työyhteisöissä. Päätän uudestaan ja uudestaan olla hiljaa ja sitten en kuitenkaan siihen pysty. Huomaamattani teen liikaa tarkentavia kysymyksiä tai viestitän muuten epämukavuutta joka tulkitaan uhaksi.

Joskus olen tutustunut hevosavusteisen psykoterapian kirjallisuuteen jossa hevosilla katsottiin olevan kyky nähdä falskiuden taakse ja ilmaista ihmisille heidän käytöksensä ja tunteittensa ristiriidan. Toisaalta ja toisaalta. Tiedän paljon hevosalan ammattilaisia jotka tunnetasolla hyvinkin ristriitaisella toiminnallaan pärjäävät eläinten kanssa vallan mainiosti. Hevonen sietää epävarmuutta ja aggressiivisuutta oppimalla sulkemaan itsensä epämääräisen viestinnän ulottumattomiin. Mikä ei tietenkään ole sille hyvä tilanne, eikä edistä yhteistyötä. Siksi sellaista pitää välttää, eikä asettaa eläimiä alttiiksi ristiriidoille joite niiden ei kuulu selvittää. (Kuten ei pitäisi ihmisiäkään ;-). ) Ja itseasiassa minua ärsyttää sellainen eläinten mystifiointi ja sotkeminen ihmisten tarpeisiin. Miksi ihmeessä eläimiä pitäisi käyttää sellaiseen? Tai ylipäätään antaa niille vieraita rooleja tai hahmoja.

En koe millään tavalla tarpeellisena sitä että hevosten pitäisi olla jollain tavalla hyvin vaikuttavia tai paljastavia. Minun hevosillani on rooli jossa ne saavat oma omana itsenään ja niiden kanssa harjoitellaan toimimaan siten että niiden tarpeet huomioidaan. Niitä ei käytetä, mutta niiltä voi oppia paljon.

***************

Olen harjoittanut meditatiivista siivousta. Siivoan koska siitä tulee hyvä mieli, on mukavampi sairastaa siistissä kodissa. Kuuntelen kehoani ja määrittelen tarkkaan miten usein pitää levätä ja miten isoja paloja siivoan kerrallaan. Päivän tavoitteena on imurointi (tehty), kukkapenkkien haravointi (tehty), pyykkivuoren selvittäminen ja pihakalusteiden raahaaminen terassille (viimeksi mainittu edellyttää poikien lahjontaa, jota varten olen hankkinut jäätelöpaketin). Ensimmäinen "kesäpäivä" ja mittarissa +23C ei ole hullumpi sairaslomapäivä ollenkaan ;-).

7.5.2013

Hyväksyvä mieli

Pitäisi olla kiitollinen siitä että osaa hyväksyä asioiden tilan ja silti kuitenkin tavoitella uusia ulottuvuuksia. Tässä lienee lievän ja vaikeamman masentuneisuuden ero, että vaikka välillä elämä väsyttää ja mieli on maassa, niin silti aina jokaisessa päivässä on jotain (paljonkin) hyvää ja mieli on aina kuitenkin toiveikas.

Liisa miettii blogissaan muutoksen ennusmerkkejä ja toisaalta itsensä "rauhaan jättämistä" eli hyväksyntää. Samoissa ajatuksissa olen kulkenut ja vieläpä lukenut samaa kirjaa kuin Liisa. Kun ihminen on oikein masentunut, hän on niin jumissa kielteisissä käsityksissään, että ei näe valoa tunnelin päässä. Sitä on joskus vaikea ymmärtää, sillä vaikka ymmärtää surumielisyyden, menetykset ja torjutuksi tulemisen pelon, niin sitä valottomuutta ei varmasti ymmärrä kuin se joka on sen kokenut.

Minulla on tässä päivässä monta ihanaa asiaa, vaikka kurkku on niin kipeä, että piti peruuttaa illan työt. On tämä ihmeellinen valo, hento vihreä joka puskee jokapuolelta. Kiitollisuus luonteikkaasta Mauno ponista, jonka kanssa hiukan haparoiden otamme kiinni parempia aikoja. Ja lempeästä Taavista jonka hoiviin saan saattaa lähiviikkoina muutaman pimeydessä kulkevan lapsosen.

Ennenkaikkea olen tyytyväinen itseeni tällaisena, löytämässäni vanhassa mekossa, reilusti nelikymppisenä ikuisena heppatyttönä, vähän hassuna ja väsyneenä :-)

*****************

I should be grateful because I can accept how things are and still seek for new dimensions. This is difference between mild depression to major one. You can be tired and down, but you can see lots of good things in everyday life, hopeful I say.

Liisa is thinking same signs of chance and also how to leave yourself in peace, or acceptance in other words. I have been reading same book with Liisa. When you are very depressed you cannot see any light in the end of the tunnel. Sometimes it is very difficult to understand. You can understand sadness and grief, fear of rejection but not total darkness if you haven't been there.

Today I had so manu wonderful things, in spite of sore throat and loosing my voice so totally I had to cancel my work. I have this wonderful light, green tenderness everywhere. I'm grateful about my characteristic pony Mauno with whom I'm trying to find better times. And beautiful, gentle Taavi, with whom I can take some children wandering in darkess in near future.

Specially I'm happy about myself, in old dress I found, in mid-fourties-forever-ponygirl, little bit odd and tired :-)






5.5.2013

Haukottelusta Flow -tilaan

Olen aloittanut toisen vuoden EASEL opinnot, eli Eläinavusteisen kokemuksellisen tunnetaitovalmennuksen ohjaajasta tulee valmentaja ja työnohjaaja ko. menetelmään liittyen. Minun pitäisi kirjoittaa asiaan liittyvää oppimispäiväkirjaa ja konstruktivistisessa hengessä eli yhdistäen aiempaa tietoa ja kokemusta kyseiseen asiaan.

Tunnetaitovalmennuksen tavoitteena on siis tarkastella tunnereaktioita sosioemotionaalisen oppimisen ja psykososiaalisen kehityksen vaiheiden näkökulmasta psykoedukatiivisella ja tavoitteellisella työskentelyotteella, ts. havainnoimalla ihmisten ja eläinten vuorovaikutusta käsitellään ihmisten välillä ja mielessä tapahtuvia prosesseja käsitteellistäen niitä ratkaisukeskeisessä avoimessa dialogissa. Tarkoituksena on niinkuin psykoterapiassakin, katsoa ja havainnoida tunteita, ei velloa niissä, vaan pysyä "kognitiivisella kaistalla".

Tätä menetelmää voi hyvin verrata Theraplay, leikkiterapiaan tai mentalisaatioterapiaan, eli kokemuksellisuus johon myös elänavusteinen työskentely liittyy, tapahtuu aina hyvässä vuorovaikutushengessä leikin tai yhteisen tekemisen avulla, jolloin vuorovaikutus on tasavertaista ja kuuntelevaa.

Tunteiden ja vuorovaikutuksen havainnointi ja ohjaaminen edellyttää ohjaajalta hyvää sosiaalista silmää ja kykyä havaita omia sisäisiä prosessejaan sekä myös toisissa ja meidän välillä tapahtuvia prosesseja. Toisten, omien ja eläimen tarpeiden huomaaminen edellyttää hyvää läsnäoloa ja kykyä erottaa omat ja toisen tunteet toisistaan. Viimeisen vuoden aikana olen perehtynyt tietoisuustaitoihin ja parempaan  keholliseen läsnäoloon. Olen käynyt jo pari vuotta työnohjauksessa kehopsykoterapeutilla, osallistunut Funktionaalisen kehotietoisuuden koulutukseen ja lukenut paljon kirjallisuutta liittyen kehollisiin menetelmiin erityisesti traumatyön ja sijaistraumatisoitumisen kohdalla.

Erityisesti minua kiinnostaa asiaan liittyvä biologinen puoli. Mitä aivoissa / kehossa tapahtuu kun pääsemme parempaan ja selkeämpään läsnäoloon itsemme ja ympäristömme välillä. Kurssilla kerroin kokemuksestani ajautua haukottelevaan ja uneliaaseen tilaa silloin kun potilas tuntuu puhuvan asian vierestä tai ristiriitaisesti (heh, oikeasti en sentään haukottele vaan nielen ne tottuneesti ja keksin jotain toiminnallista pitääkseni itseäni "kaistalla" ja saattaakseni hommaa eteenpäin). Hämmennys vie minut pois kognitiiviselta kaistalta ja tuottaa dissosiatiivista sijaistoimintaa. Samaa reaktiota näen joillain potilailla kun he ahdistuvat. Jonkinlaisena vastakohtana "haukottelulle" näkisin flow:n joka syntyy onnistuneesta dialogista. 

Dialogi voi olla myös sisäinen. Kehomieltä meditatiivisesti harjoittaen syntyy hyvää sisäistä tuntumaa ja dialogia. Meditoinnin, kuten hypnoosinkin jälkeen on hyvä ja virkeä olo, ajatukset tuntuvat selkeämmiltä. Mitä aivoissa silloin tapahtuu?

Tänä vuonna olen myös opiskellut ahkerasti EMDR silmänliikemenetelmää, jota en nyt sen tarkemmin ala referoimaan, kuin että se on myös kehollinen terapiametodi jossa traumaattisia tapahtumia ja niiden herättämiä tunteita varovasti eletään uudelleen läpi prosessoimalla samalla niihin liittyviä haitallisia uskomuksia. Eli kognitiivisella kaistalla pysytään jälleen. Kukaan ei oikein tiedä mihin EMDR perustuu, mutta se on erittäin toimiva traumatyössä, niin voimakas, että sen käyttöä vaikeasti traumatisoituneiden kohdalla täytyy tarkkaan harkita. 

***********

Muutama viikko sitten hevoseni ajautui henkiseen kriisiin loukkaantumisen, kivun ja epävarman käsittelyn takia. Se ilmaisi kipua, pelkoa ja turhautumista todella voimakkaasti ja sai minutkin hetkeksi hämmentymään niin että välillemme syntyi epäluottamusta. Hevosen mieli oli kaaoksessa ja valitettavasti onnistuin ensin vain ajamaan sitä enemmän nurkkaan yritykselläni selvittää mistä on kyse. Kognitiivinen kaista piti rakentaa uudelleen, eli minun piti systemaattisesti ja rauhallisesti osoittaa välttämättömien hoitotoimenpiteiden vaarattomuus ja oma luotettavuuteni siinä samalla. Tein sen klassisen ehdollistamisen avulla, mutta samalla tarkkaan omia tunnereaktioitani ja kehonkieltäni havainnoiden, tarkoituksena pitää oma olemiseni mahdollisimman selkeänä ja läsnäolevana. Rakensin sille turvalliset rajat painetta säätelemällä (kyse oli siis harjaamisesta ja kylkiin / vatsaan koskemisesta). Minun piti siis samalla havainnoida sekä hevosen ja itseni kehonkieltä pystyäkseni säätelemään paineen määrää. Viikossa tilanne normalisoitui, mutta vielä tehdään töitä luottamuksen lisäämiseksi jotta päästään sille tasolle missä suhteemme oli.

***********

Viime aikoina olen paljon pohtinut myös omaa herkkyyttäni, mikä johtuu siitä että olen kasvanut skannaamaan ympäristöni turvallisuuttaa liiankin tarkkaan. Näen ja tunnen liikaa, mikä tuottaa pelkoa ja ahdistusta.

3.5.2013

Ihania hetkiä / Wonderful Moments

Eilinen matka- kevät- ym. väsymys väistyi vaikka edelleen nukuin huonosti (toipuminen kahden tunnin aikaerosta ottaa voimille). Käytyäni pitämässä kolmen tunnin ryhmätyönohjaussession sain viettää ihanan piiitkän ja aurinkoisen iltapäivän hevosten ja koirien kanssa. Rakas Ensimmäinen Oma Ponini Mauno oli niiiin rauhallinen ja tyytyväinen kun hain sen ja harjasin oikein pidemmän kaavan mukaan. Loput talvikarvasta lähti ja alta löytyi aika pieni hevonen. Nyt se hyvin hienovaraisesti kertoi mikä kohta on ollut kipeä. Tutkimme oikeaa lapaa ja löysimme sieltä vielä lievästi arkoja kohtia. Ratsastaessa ei ollut mitään erikoista, ehkä Mauno oli hieman tavallista varovaisempi ja aavistuksen epävarma liikkeissään. Mutta kaikki hyvin siis. Aurinkoinen kevätpäivä ja sonnansiivouskin tuntui aivan juhlavalta.

Taavi seurasi siivouspuuhiani pienen matkan päästä ja tarjoutui krapsutettavaksi. Sain myös ihanan halauksen Taavilta. Tosin luulen että keväthormoneilla on jotain tekemistä tämän kanssa. Taavi on taas huvitellut nousemalla tammojen selkään.

Vietin myös laatuaikaa Ella koiran kanssa, tutustuttamalla sitä naapurin nuoreen (flatti) poikaan. Hiukan iso tämä poika, mutta siitä muuten tulisi aika hauskan näköisiä pentuja. Ellan kannalta on oikein hyvä tutustua leikin merkeissä vieraisiin isoihin koiriin, koska Ella aika tulisesti puolustaa reviiriään ja leikkii piraijaa useimpien vieraiden koirien kanssa.

Hienon päivän ilta ja näin saunan jälkeen viikonlopun koulutusurakka ei tunnu yhtään niin vastenmieliseltä.

************

Yesterdays traveling-, spring- etc. tiredness is a bit better now in spite of sleeping badly (recovering two hours "jet lag" takes time :-)). After three hours supervise-session I had change to have lovely and looong sunny afternoon with my horses and dogs. My First Pony Love Mauno was sooo calm and happy about very careful grooming. Under rest of his winter coat I found very small horse. Now he very politely told me what place in his body had been in pain. We examined his shoulder very carefully and found some tensions there. I rode a bit and he was somehow unsecure but quite ok. Sunny spring afternoon and mucking felt like dancing.

Taavi was curious about my dance and wanted to have a good scratch. I got very lovely hug (spring and hormones!).

Then I had nice quality time with my Ella dog, making friends with neighbors young (flat) boy. This boy is too big but they could have nice looking puppies with Ella ;-). It makes so good to Ella play with strange, big but friendly dogs because she is such an piraña :-)

Now its good days night and after sauna it doesn't feel so uncomfortable to study rest of the weekend.

2.5.2013

Siunattu Virus / Blessed Virus

Paikkakunnalla riehuvan viruksen takia olen joutunut / saanut luvan perua hevoskurssit lähitulevaisuudesta. Hankalat ongelmat Maunon kanssa herättivät minut kuuntelemaan paitsi hevosta myös itseäni. Huomasin tarpeen olla rauhassa omassa kuplassani ja välttyä kaikenlaisilta tunne- ym. tartunnoilta. Tulevan viikonlopun koulutuksetkin tuntuvat lähinnä suorituksilta, niin kiinnostavia kuin ne ovatkin, niin minulle tulle niistä lähinnä kilvoittelun fiilis. Tiedän että se ei ole totta vaan väsymyksen värittämää tulkintaa.

Kehotietoisuuskurssilla minua vaivaa ajatus venymisestä ja sietämisestä niin paljon että se on tullut uniinkin. "Pitäisi harjoittaa tietoisuustaitoja" tuntuu vähän samalta kuin "pitäisi syödä terveellisesti". Mitä jos haluan itse valita paljonko venyn ja paljonko siedän? Saanko sanoa että nyt ei yhtään huvita? Saanko olla heikko, väsynyt tai tyhmä?

Työnohjaajakoulutuksessa minua ärsyttää ko. metodiin liittyvä hypetys. Minullekin se on tärkeä työkalu, mutta silti en jaksa esittää olevani "tosi uskovainen". Saanko olla kärsimätön tai äreä?

***********

Because of horses nasty herpesvirus in town I had / was able to cancel some courses in near future. Problems with Mauno woke me up listening my horse and myself. I noticed my need to be in my own bubble avoiding emotional etc. "infections".

Seminars next weekend feel also a bit like "performance", as interesting they are. I don't want to compete with anyone who is the most aware and enlightened. I know it's not even true but conclusion of my tired thoughts.

The Body Awarness seminar makes me  wonder if I can say "stop" to practicing when it feels a bit like eating tasteless vegetables. Can I choose how much I can take at this time? May I be weak, tired or just stupid?

The other seminar annoys me because of its "hype" when it comes to The Method. It is very important tool for me too, but I don't want to pretend "true believer" either. May I be impatient or cranky this time?

1.5.2013

Huhtikuuni / My April

Aikomuksenani on päivittää blogia useammin, mutta Portugalin matkalle lähteminen ja siellä oleminen on vienyt aikani ja ajatukseni. Kinkkiset ongelmat Maunon kanssa tuntuivat helpottavan ennen matkaan lähtöä, mikä helpotti myös mieltäni. Huoli hevosesta oli kova koko huhtikuun ja vasta nyt tajusin miten rauhallisesti ja päättäväisesti osasinkaan suhtautua :-). Tyypillistä minua! Toimin parhaiten hankalissa tilanteissa ja jos on liian tylsää, täytän päätäni kaikenlaisilla turhilla huolilla.

Matkoilla saa toivottua etäisyyttä omaan arkeensa ja näkee sen kirkkaammin. Nyt näin että olen ollut liian väsynyt ja kiireinen huomaamaan ja huolehtimaan eläinteni tarpeista. Olen ajatellut liikaa ja tehnyt liian vähän. Hyvä ystäväni tyttärensä kanssa huolehtivat eläimistäni (eivät hevosista kuitenkaan) matkan ajan ja tekivät paljon töitä koirieni kanssa. Vastassa oli siis kaksi varsin väsynyttä ja tyytyväistä koiraa :-)

Nolona ja häpeissäni puolustaudun kuitenkin sillä että oman yrityksen perustaminen ja ensimmäisen vuoden pyörittäminen yksin on vienyt liikaa aikaa ja energiaa. On vain suunniteltava ajankäyttö paremmin jotta perheelle ja eläimillekin jää jotain.

****************

I thought updating my blog more often, but traveling to Portugal took my time and ideas. Serious problems with Mauno felt a bit easier just before my trip and it felt easier to leave him, as well. Just now I realize how worried I have been and how calm and assertive I was :-). Just typical of me! I'm at my best in complicated situations. When its boring I fill my mind with unnecessary worries.

When traveling we can get good distance to our lives and we are more able to see it clearly. Now I can see I have been too tired and too busy to notice and take care of the needs of my furry friends. I have been thinking too much and doing too little. Good friend of mine and her daughter took care of my pets (not horses) during the trip and worked a lot with them. Now I have two very happy and tired dogs.

Ashamed I can only defend myself by the fact that first year running my own bisnes took all my time and energy. And I have to take more time for my family including my pets.