Hyväksyvä mieli

Pitäisi olla kiitollinen siitä että osaa hyväksyä asioiden tilan ja silti kuitenkin tavoitella uusia ulottuvuuksia. Tässä lienee lievän ja vaikeamman masentuneisuuden ero, että vaikka välillä elämä väsyttää ja mieli on maassa, niin silti aina jokaisessa päivässä on jotain (paljonkin) hyvää ja mieli on aina kuitenkin toiveikas.

Liisa miettii blogissaan muutoksen ennusmerkkejä ja toisaalta itsensä "rauhaan jättämistä" eli hyväksyntää. Samoissa ajatuksissa olen kulkenut ja vieläpä lukenut samaa kirjaa kuin Liisa. Kun ihminen on oikein masentunut, hän on niin jumissa kielteisissä käsityksissään, että ei näe valoa tunnelin päässä. Sitä on joskus vaikea ymmärtää, sillä vaikka ymmärtää surumielisyyden, menetykset ja torjutuksi tulemisen pelon, niin sitä valottomuutta ei varmasti ymmärrä kuin se joka on sen kokenut.

Minulla on tässä päivässä monta ihanaa asiaa, vaikka kurkku on niin kipeä, että piti peruuttaa illan työt. On tämä ihmeellinen valo, hento vihreä joka puskee jokapuolelta. Kiitollisuus luonteikkaasta Mauno ponista, jonka kanssa hiukan haparoiden otamme kiinni parempia aikoja. Ja lempeästä Taavista jonka hoiviin saan saattaa lähiviikkoina muutaman pimeydessä kulkevan lapsosen.

Ennenkaikkea olen tyytyväinen itseeni tällaisena, löytämässäni vanhassa mekossa, reilusti nelikymppisenä ikuisena heppatyttönä, vähän hassuna ja väsyneenä :-)

*****************

I should be grateful because I can accept how things are and still seek for new dimensions. This is difference between mild depression to major one. You can be tired and down, but you can see lots of good things in everyday life, hopeful I say.

Liisa is thinking same signs of chance and also how to leave yourself in peace, or acceptance in other words. I have been reading same book with Liisa. When you are very depressed you cannot see any light in the end of the tunnel. Sometimes it is very difficult to understand. You can understand sadness and grief, fear of rejection but not total darkness if you haven't been there.

Today I had so manu wonderful things, in spite of sore throat and loosing my voice so totally I had to cancel my work. I have this wonderful light, green tenderness everywhere. I'm grateful about my characteristic pony Mauno with whom I'm trying to find better times. And beautiful, gentle Taavi, with whom I can take some children wandering in darkess in near future.

Specially I'm happy about myself, in old dress I found, in mid-fourties-forever-ponygirl, little bit odd and tired :-)