Muutama viikko sitten tuli Yle teemalta dokumentti Teiniaivoissa myrskyää, mistä tuli heti ikäänkuin lentävä lause perheessämme. Tänään vietin 12. kerran äitienpäivää ja sen kyllä huomaa :-D.
Mielialat vaihtelevat useita kertoja päivän mittaan, välillä teini on kuin tyytyväisyyttään kehräävä kissa ja hetkessä mariseva viisivuotias tai tavaroitaan paiskova neljävuotias. Teini on äitiään pidempi, mikä ei ole kovin suuri saavutus, mutta meille molemmille kuitenkin iso muutos. Teini istuu kuitenkin joka päivä äidin sylissä ja on muutenkin aika lailla "iholla", toisaalta häneen ei saa koskea, eikä huoneeseen mennä väärällä hetkellä. Matkalla hän toimi koko ajan kartanlukijana, tilasi ruokansa itse mutta saattoi hajota palasiksi kun tuuli sekoitti hiukset väärään asentoon. Meillä käy paljon kavereita ja välillä riidellään, loukkaannutaan verisesti ja seuraavassa hetkessä taas pelit sujuvat. Pari päivää sitten pihaan ilmestyi myös nuoria naisia minishortseissa käsilaukkuineen trampoliinille hyppimään. Meteli oli korvia huumaava. Tänään vietimme äitienpäivää levittämällä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa pihan kasveille ja kasvimaille. Se oli tietenkin hyvin häpeällistä puuhaa, johon sain lapsen mukaan kun hän halusi nopeasti eroon häpeällisestä lantavuoresta pihassa (äiti joka puuhailee kakkakasojen kanssa). Mutta mainio pakkaus on tämä nuorimies, vaikka täytyy myöntää että ehdin jo kaipaamaan hiukan vakaampaa tunteiden hallintaa ;-)
Ja tästä tulikin mieleeni, että olen vertaillut hevosiani psykososiaalisen kehityksen näkökulmasta. Molemmat pojat ovat melko saman ikäisiä 10 vuoden molemmin puolin. Taavi on kotiuduttuaan osoittautunut varsin ennustettavaksi kaveriksi. Sillä on omat kujeensa, mutta muuten se on varsin vakaa ja tyytyväinen kaveri. Mauno ei ole koskaan ollut kovin ennustettava. Sillä on koko ajan jokin sisäinen ristiriita mikä aiheuttaa kaaosta ja ennustamattomuutta. Ratsastaessa sen strategia vaihtelee koko ajan. Se saattaa olla umpirauhallinen, tai sitten ei. Seuraa perässä kuin koira, tai sitten yrittää häipyä väkivalloin. Seisoo harjatessa paikoillaan kuin tatti, tai sitten ei anna koskea. Kommunikoi potkimalla, mutta ei ole koskaan osunut (en ole koko viiden vuoden aikana kertaakaan pudonnut tai saanut potkua tai puremaa, joten tämä on vähän samanlaista kuin lapsen "iholla oleminen" kiukutellessa). Reagoi liiankin voimakkaasti, tai sitten vastustaa kaikkea. Välillä se tekee kaiken yliyrittämällä, välillä taas fuskaa. Sen liike on voimakasta joka suuntaan, mikä vaatii istunnalta paljon ja häiritsee koko ajan sen tasapainoa.
Mauno ei ole varsana/nuorena ollut laumassa, vasta sitten kun se neljävuotiaana tuli minulle. Luulen että se on ikuisesti teini-ikäinen ja hiukan kehittymätön, epävakaa persoona jolle herkästi kehittyy käytöshäiriöitä kun se reagoi niin voimakkaasti kaikkeen.
Mielialat vaihtelevat useita kertoja päivän mittaan, välillä teini on kuin tyytyväisyyttään kehräävä kissa ja hetkessä mariseva viisivuotias tai tavaroitaan paiskova neljävuotias. Teini on äitiään pidempi, mikä ei ole kovin suuri saavutus, mutta meille molemmille kuitenkin iso muutos. Teini istuu kuitenkin joka päivä äidin sylissä ja on muutenkin aika lailla "iholla", toisaalta häneen ei saa koskea, eikä huoneeseen mennä väärällä hetkellä. Matkalla hän toimi koko ajan kartanlukijana, tilasi ruokansa itse mutta saattoi hajota palasiksi kun tuuli sekoitti hiukset väärään asentoon. Meillä käy paljon kavereita ja välillä riidellään, loukkaannutaan verisesti ja seuraavassa hetkessä taas pelit sujuvat. Pari päivää sitten pihaan ilmestyi myös nuoria naisia minishortseissa käsilaukkuineen trampoliinille hyppimään. Meteli oli korvia huumaava. Tänään vietimme äitienpäivää levittämällä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa pihan kasveille ja kasvimaille. Se oli tietenkin hyvin häpeällistä puuhaa, johon sain lapsen mukaan kun hän halusi nopeasti eroon häpeällisestä lantavuoresta pihassa (äiti joka puuhailee kakkakasojen kanssa). Mutta mainio pakkaus on tämä nuorimies, vaikka täytyy myöntää että ehdin jo kaipaamaan hiukan vakaampaa tunteiden hallintaa ;-)
Ja tästä tulikin mieleeni, että olen vertaillut hevosiani psykososiaalisen kehityksen näkökulmasta. Molemmat pojat ovat melko saman ikäisiä 10 vuoden molemmin puolin. Taavi on kotiuduttuaan osoittautunut varsin ennustettavaksi kaveriksi. Sillä on omat kujeensa, mutta muuten se on varsin vakaa ja tyytyväinen kaveri. Mauno ei ole koskaan ollut kovin ennustettava. Sillä on koko ajan jokin sisäinen ristiriita mikä aiheuttaa kaaosta ja ennustamattomuutta. Ratsastaessa sen strategia vaihtelee koko ajan. Se saattaa olla umpirauhallinen, tai sitten ei. Seuraa perässä kuin koira, tai sitten yrittää häipyä väkivalloin. Seisoo harjatessa paikoillaan kuin tatti, tai sitten ei anna koskea. Kommunikoi potkimalla, mutta ei ole koskaan osunut (en ole koko viiden vuoden aikana kertaakaan pudonnut tai saanut potkua tai puremaa, joten tämä on vähän samanlaista kuin lapsen "iholla oleminen" kiukutellessa). Reagoi liiankin voimakkaasti, tai sitten vastustaa kaikkea. Välillä se tekee kaiken yliyrittämällä, välillä taas fuskaa. Sen liike on voimakasta joka suuntaan, mikä vaatii istunnalta paljon ja häiritsee koko ajan sen tasapainoa.
Mauno ei ole varsana/nuorena ollut laumassa, vasta sitten kun se neljävuotiaana tuli minulle. Luulen että se on ikuisesti teini-ikäinen ja hiukan kehittymätön, epävakaa persoona jolle herkästi kehittyy käytöshäiriöitä kun se reagoi niin voimakkaasti kaikkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti