12.2.2014

Liikaa?

Olen huomannut jossain kohtaa ottaneeni hiukan liikaa kannettavakseni. Työssä ihmisten kanssa olen välillä aika yltiöpositiivinen antaessani mahdollisuuksia. Joskus se kannattaa ja viimeksi tänään sain myös ilahtua siitä miten työ kantaa hedelmää ja auttaa eteenpäin. Joskus silti täytyy myöntää että on ottanut liikaa haasteita. Iidan tulon myötä olen tullut huomanneeksi että hevosenkaan ei tarvitse olla supervaikea vaan se voi olla oikeastaan aika helppo ja mukava, vaikkakin älykäs ja itsenäinen. Nyt on aika tehdä joitain korjausliikkeitä sen suuntaan että elämä ei mene liian hankalaksi. Tähän oivallukseen sain vahvistusta tänään tältä varsin mukavalta herralta jonka omistaa hyvä ystäväni <3


9.2.2014

Hyvällä ja pahalla

Olen käynyt loputtomasti keskusteluja samasta aiheesta, eli hevosen käytöshäiriöstä. Koko sana on typerä. Hevosen näkökulmasta ihmiset yrittävät keksiä keinoja saadakseen sen tekemään ikäviä asioita ja kun se on liian fiksu, niin siitä tehdään hirveä ongelma. Toisaalta olemme jalostaneet eläinlajeja joilla ei ole enää edellytyksiä elää luonnonvaraisina, ei vaikka kuinka kasvattaisivat mammutin karvan. Ja ne on jalostettu kantamaan ihmistä, vetämään kuormaa, käymään sotia ja viihdyttämään meitä. Ja sitten jos sattuu syntymään yksi tavallista fiksumpi ja määrätietoisempi yksilö, niin sen elämästä tehdään hankalampaa mitä se jaksaa stressaantumatta kestää. Ja aina keksitään uusia ja uusia keinoja kiertää ongelmia, suostutella ja huijata palkkioilla. Eli tällaisen tavallista fiksumman eläimen elämästä tulee vain hankalampaa tai jopa mahdotonta, ellei sitä jollain tavalla saada tyytyväisemmäksi osaansa.

Tässä ovat siis realiteetit. Ja eettiset kysymykset ovat moninaiset. Lähetys tältä erää päättyy...

8.2.2014

Ratkaisuja

Olin tänään toista kertaa tutustumassa / neuvottelemassa uudessa tallissa jonne hepat muuttavat myöhemmin keväällä, mahdollisesti toukokuussa. Olen askeleen lähempänä sitä että olisi oma pihatto, hyvät ja kauniit puitteet ja paikka jossa voin tehdä sekä keskusteluterapiaa, että hevosavusteista. Toistaiseksi pidän työhuoneeni kuitenkin kaupungissa, mutta tuossa paikassa olisi mahdollisuus tehdä tuo kaikki. Tosin siirtymä siihen kestäisi ainakin vuoden, ehkä toisenkin. Alan kuitenkin markkinoimaan palveluitani siihen suuntaan jo ensi syksynä.

Hyviä asioita varjostavat aina myös huonot. Maunon kanssa homma on edennyt huonompaan suuntaan.  Se tuntuu menevän oman käytöksensä kanssa vain enemmän ja enemmän solmuun ja on tullut aina vain aggressiivisemmaksi mitä enemmän sen käytöstä on yritetty korjata. Koko juttu on aivan mysteeri. Se ei ole kipeä vaan jostain syystä aivan yliherkkä satuloinnille, pelkkä satulan näkeminen saa sen sekoamaan ja sitten kun satula on saatu selkään niin kaikki on hyvin ja ratsastus sujuu. On paljon hevosia jotka ilmaisevat tyytymättömyyttään satulointiin näykkimällä, potkimalla vatsan alle jne, mutta Maunolla se menee aivan yli äyräiden, koska se hyökkää (ja luulen että se hyökkää koska se on oppinut että niin voi tehdä). Ja minusta on tietty hirveän kurja katsoa sen taistelua ilman että osaan auttaa. Kun kyse ei ole selkäkivusta vaan siitä että se nyt vaan tuntuu hiukan epämiellyttävältä kun satulavyötä kiristetään.

Tämän kurjan homman keskellä on yksi valopilkku ja se on meidän apuna ollut ymmärtäväinen verkosto johon kuuluu nyt myös Maunon vuokraaja joka - kuten minäkin - todella pitää ponista ja on valmis tekemään töitä sen kanssa edelleen. itselläni on aika luovuttajafiilis ja suoraan sanottuna nyt en vain jaksa. Annan homman olla ja toivon että vuokraaja saisi sen korjattua. Ja jos ei, eli jos homma pahenee, niin olen pättänyt, että ensi kesänä Mauno lähtee hevosten taivaaseen.