Lahja

Joskus toinen ihminen voi sanoa jotain niin tärkeää, että melkein tuntuu että saa lahjan. Tänään oli sellainen päivä. Tärkeä juttu liittyi itseni ja hevosen väliseen suhteeseen, jota vaivaa tietty uhriasetelma. Kumpikin kantaa oman historiansa taakkaa eikä osaa päästää siitä irti. Suhdetta historia määrittää liikaa, osittain siksi että suhteeseen liittyy tiukaa ja yksisilmäistä määrittelyä, joka on johtanut siihen että kumpikaan ei kanna itseään. Ja kun suhteen toinen osapuoli on eläin, niin on aika selvää että ihmisosapuolen täytyy ottaa vielä isompi vastuu. Kävimme siis tiukkaa kehityskeskustelua ja hetken tuntui siltä että en halua katsoa näitä asioita silmiin.

Minun pitäisi karistella viimeisetkin rippeet itseäni käyttäneistä ja määritelleistä kuvioista. Oikeastaan en ole missään kiinni, vaan vanhasta muistista toistan tiettyjä juttuja. Ja ne jutut aktivoituvat herkästi jos en pidä hyvin tarkkaa rajaa, mikä tietty edellyttää aikamoista yltiörehellisyyttä itsensä ja omien motiiviensa suhteen.