23.6.2013

Siedätystä

Tänään on ollut pitkä päivä hevosten kanssa. Valmennustuntia ja haaveria on mahtunut päivään.

Valmentajani (jonka muuten löydätte täältä, jos kiinnostaa) on ehdottomasti pro. Minulla on paljon ongelmia kehon ja mielen hallinnassa, samoin molemmilla hevosillani. Olemme erityisen erityistarpeisia ;-). Ja Kata löytää aina "yhteyden" ongelman ytimeen, mikä se milloinkin on. Hän opettaa klassista kouluratsastusta "hitaasti hyvää tulee" metodillaan, ilman pikaratkaisuja tai keinotekoisia myönnytyksiä. Hevonen oppii hiljalleen kantamaan itseään paremmin ja ratsastajan itseluottamus kohenee.

Minun isoin ongelmani ratsastuksessa on kontrollista luopumisen pelko ja on ollut hienoa oppia että hevosta ei "hallita" ahdistavalla ohjastuntumalla, vaan annetaan sen rauhassa kantaa itsensä jolloin se ei myöskään panikoidu ahdistuksessaan. Tämä on ollut viimeisen puolen vuoden aikana tärkein oppi, mikä oli ennen isoin ongelma, ei enää.

Ongelmia riittää ja todella helposti hupsahdan sellaiseen kehosta poistumisen tilaan. Harjoittelimme siis kehossa olemista. Ja sitten kun oli palaset kohdallaan, sain "siedätyshoitoa" pelkoon liittyen, eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että en luota tai että olen liikaa "punaisella" vaikka olinkin reippaasti epämukavuusalueella. Taavin kanssa en ole ratsastanut  kuukauteen, koska halusin antaa sille "lomaa" epävarmuudestani sen reagoitua toisen ihmisen epävarmuuteen aika vaarallisella tavalla. Nyt uskalsin vahvasti kannustettuna pyytää siltä enemmän ja vaikka harjoitus ei mennyt ihan putkeen, oli vahvasti sellainen olo että pärjään. Taavi oli pyöristynyt aika paljon laitumella ja huomasin että sen tasapaino oli ratsutuksessa parantunut.

Tämä on mielenkiintoista siksikin että Kata tekee vaistomaisesti juuri niinkuin traumatisoituneen asiakkaan kanssa pitääkin, eli jos tarkastelen asiaa "ammattinäkökulmasta", en näe siinä mitään mitä en allekirjoittaisi. Minulla on huonoja kokemuksia aika monista valmennuksista ja yleensä ne johtuvat siitä että valmentajan ego tunkee esiin epämiellyttävällä ja häiritsevällä tavalla. Tämä on tärkeä oppi itsellenikin siitä miltä se oikeasti tuntuu. Vaikka kyse ei ole terapiasta, niin samoilla alueilla liikutaan silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti