Koko kevään olen ihmetellyt hevoseni kanssa ilmenevää ongelmaa. Tällä kaverilla, niinkuin hevosilla ylipäätään on etupainotteinen tapa liikkua ja vuosien varrella sitä on yritetty rakentaa tukeutumaan enemmän takaosaan ja kannattelemaan itseään paremmin jotta se jaksaisi kantaa ratsastajaa selän rasittumatta. Mauno on ollut sellainen peruskoulutettu ratsuhevonen jonka rakenne ei ole erityisen soveltuva tähän hommaan. Sen selkä on todella lyhyt ja sen tapa liikkua on sellainen että se nostelee voimakkaasti etujalkojaan.
Viime lokakuusta saakka sitä on koulutettu hiukan erilailla kuin ennen - klassisen kouluratsastuksen tavoin. Käytännössä se näkyy siinä että siltä vaaditaan enemmän kannattelua itse, kun taas ennen ratsastettu enemmän tuntumalla jolloin vaarana on että hevonen alkaa liikaa tukeutumaan ohjiin. Mauno alkoi protestoimaan uusia vaatimuksia ja sitten tuli kipeäksikin.
Nyt se on monta viikkoa ollut sellainen, että jaksaa hiukan aikaa, ja sitten alkaa kiukuttelemaan kiemurtelemalla ja puskemalla lapa edellä. Viime viikolla olimme yksityistunnilla ja se antoi minulle jonkinlaisen tatsin siihen että minun vain pitää pitää se pakka kasassa koko ajan, niin kauan kuin harjoittelemme. Heti jos herpaannun tai annan löysäillä, liike hajoaa. Olen ajatellut sen nyt jopa niin, että verryttelyt pitää tehdä kävellen maastossa, ja kentällä työskennellään.
Tämä voi kuulostaa tiukkapipoiselta, mutta kyse on tietynlaisen kierteen katkaisemisesta, myös itseltäni. Meinaan kun minulla on itselläni myös heikko keskittymiskyky ja olen aivan itse opettanut hevosen pyytämään "löysäilyä" kiukuttelemalla.
Tästä pääsemme helmasyntiini, eli itsekurin puuttumiseen. On asioita joissa olen ollut sinnikäs, kuten opiskeluissa ja tietynlaisen elämäntavan vaalimisessa. Mutta on paljon asioita joissa olen todella vetelä ja silloin kun ne liittyvät omaan fyysiseen kuntoon, koiriin tai hevosiin, ne harmittavat ihan hirveästi. Käytän siis uskomattoman paljon aikaa harmitteluun, sensijaan että tekisin jotain asioille.
Lapsena meitä ei kannustettu urheiluun vaan lukemiseen, kirjoittamiseen ja käsillä tekemiseen. Onneksi asuimme maalla, missä pakostakin tuli liikuttua paljon ja leikittyä ulkona. Tietyllä tavalla nautin siitä että jaksan ja osaan. Nautin ratsastuksesta, patikoimisesta (!), joogasta ja raskaista tallitöistä. En ole heikkovoimainen vaan mukavuudenhaluinen.
Tietynlainen liiallinen viihtyminen mukavuusalueella liittyy usein väsymykseen ja siitä olen kyllä kärsinyt todella paljon ja usein. Mutta nykyään paljon vähemmän, joten sitäkään ei voi syyttää. Tahdonvoima on voima joka pitää sysätä liikkeelle, se ei tule odottamalla.
Viime lokakuusta saakka sitä on koulutettu hiukan erilailla kuin ennen - klassisen kouluratsastuksen tavoin. Käytännössä se näkyy siinä että siltä vaaditaan enemmän kannattelua itse, kun taas ennen ratsastettu enemmän tuntumalla jolloin vaarana on että hevonen alkaa liikaa tukeutumaan ohjiin. Mauno alkoi protestoimaan uusia vaatimuksia ja sitten tuli kipeäksikin.
Nyt se on monta viikkoa ollut sellainen, että jaksaa hiukan aikaa, ja sitten alkaa kiukuttelemaan kiemurtelemalla ja puskemalla lapa edellä. Viime viikolla olimme yksityistunnilla ja se antoi minulle jonkinlaisen tatsin siihen että minun vain pitää pitää se pakka kasassa koko ajan, niin kauan kuin harjoittelemme. Heti jos herpaannun tai annan löysäillä, liike hajoaa. Olen ajatellut sen nyt jopa niin, että verryttelyt pitää tehdä kävellen maastossa, ja kentällä työskennellään.
Tämä voi kuulostaa tiukkapipoiselta, mutta kyse on tietynlaisen kierteen katkaisemisesta, myös itseltäni. Meinaan kun minulla on itselläni myös heikko keskittymiskyky ja olen aivan itse opettanut hevosen pyytämään "löysäilyä" kiukuttelemalla.
Tästä pääsemme helmasyntiini, eli itsekurin puuttumiseen. On asioita joissa olen ollut sinnikäs, kuten opiskeluissa ja tietynlaisen elämäntavan vaalimisessa. Mutta on paljon asioita joissa olen todella vetelä ja silloin kun ne liittyvät omaan fyysiseen kuntoon, koiriin tai hevosiin, ne harmittavat ihan hirveästi. Käytän siis uskomattoman paljon aikaa harmitteluun, sensijaan että tekisin jotain asioille.
Lapsena meitä ei kannustettu urheiluun vaan lukemiseen, kirjoittamiseen ja käsillä tekemiseen. Onneksi asuimme maalla, missä pakostakin tuli liikuttua paljon ja leikittyä ulkona. Tietyllä tavalla nautin siitä että jaksan ja osaan. Nautin ratsastuksesta, patikoimisesta (!), joogasta ja raskaista tallitöistä. En ole heikkovoimainen vaan mukavuudenhaluinen.
Tietynlainen liiallinen viihtyminen mukavuusalueella liittyy usein väsymykseen ja siitä olen kyllä kärsinyt todella paljon ja usein. Mutta nykyään paljon vähemmän, joten sitäkään ei voi syyttää. Tahdonvoima on voima joka pitää sysätä liikkeelle, se ei tule odottamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti