18.6.2013

Pahuudesta

Mummoni tapasi sanoa että paha ei ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista. Tämä ilmeisesti on syöpynyt alitajuntaani niin että ajoittain on ollut vaikea myöntää, että joskus / usein / yleensä pahuus on myös valinta. Useimmat ihmiset sisimmässään tietävät toimivansa vähintäänkin pahuuden rajoilla.

Olen tutustunut valitettavasti sekä lapsiin että eläimiin kohdistuvaan kiusaamiseen / pahuuteen. Omat rajat tämäntyyppisen suhteen ovat aina olleet selkeät, mutta on hämmentävää silti kohdata kyvyttömyyttä lopettaa pahanteko, oma tai muiden. Mistä siinä sitten on kyse? Yksi selitys on tietenkin transferenssi, eli tunteensiirto. Oma tuskallinen häpeä ja kyvyttömyys siirretään väkivallan avulla toiseen, avuttomampaan yksilöön. Joskus on kyse narsistisesta tarpeesta hallita. Hajota ja hallitse, toimii myös eläinten suhteen, eläimen, kuten hevosen tai koiran psyyken voi myös hajottaa ja sitten pitää sitä alistettuna. Eläimen / lapsen tunteet tukahdutetaan, koska narsistinen vanhempi ei kestä heikkoutta toisessa, eikä myöskään omaa syyllisyyden tai häpeän tunnettaan. Rajat itsen ja toisen välillä ovat liian hatarat, jotta toisen tunteita pystyisi erottamaan toisistaan. Eikä tarvitse olla edes narsistinen, vaan riittää jo tietynlainen emotionaalinen riippuvuus, läheisriippuvuus.

Hevosen hajottaminen on helppoa, koska se luulee olevansa pieni saaliseläin. Kissalla on vahvempi psyyke, ja koirankin saa parhaassa tapauksessa korjattua (meidän Ella on hyvä esimerkki alati kuntoutuvasta traumatisoidusta koirasta). Hevosen elämän voi yksikin väkivaltainen kouluttaja pilata, tosin on varmasti yksilöllisiä eroja. Ihmislapsi kokenee rakentamaan tietoisesti uusia merkityksiä ja mielen rakenteita, eläimet oppivat kokemuksista, mutta hitaasti koska niillä ei ole sellaisia kognitiivisia taitoja kuin meillä ihmisillä. Tosin uskon että ne taas vaistoavat asioita, kuten tunnetiloja paljon ihmisiä herkemmin.

Pahuuteen liittyen olen käynyt aika syvällisiä keskusteluita ihmisen kanssa jolla on ilmiömäinen näkemisen lahja, se on mielenkiintoista ja yllättävän tuttua, vaikka rajatieto ei ole mikään erityinen spesialiteettini ja olen aika skeptisyyteen taipuvainen muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti