17.11.2013

Hyvä

Kun tekee emotionaalisesti kuormittavaa työtä, tarvitsee ihan superpaljon hyviä ikiomia ihmissuhteita. Tänään tapaaminen vanhan tutun kanssa viinilasin äärellä meni ihan parkumiseksi. Ollen silti hyvä ja lämmin hetki vanhoja asioita muistellen.

Samantyyppinen kokemus viime syksyltä. Olin pudonnut pahasti päälleni hevosen selästä ja seuraavana iltana hiukan pahoinvoivana ja tutisevana kampesin itseäni hevon selkään. Pimeydestä tuli esiin tuttu ihminen, joka oli tulossa pitämään valmennusta ja hän hymyili ystävällisesti ja auttoi hevosen selkään, ts. kannatteli minut yli tuon hetken. Minusta tuntui että tuo hetki kannatteli vähintään puoli vuotta. Kerroin tapauksesta ko. henkilölle viime viikolla ja oli jotenkin hirveän vaikeaa selittää miksi se oli minulle niin tärkeää.

 Tällaisina hetkinä aivoissa tapahtuu jotain ja uusia yhteyksiä syntyy.

Näitä kun miettii, niin tulee sellainen olo että omg... miten isojen asioiden äärellä olen joka päivä ja miten tärkeää on säilyttää herkkyytensä ja silti suojata itsensä.

Ja nyt ymmärrän itseäni paremmin, miksi olen päättäväisesti halunnut eroon joistain kuvioista, osaamatta kovin hyvin edes itselleni sitä selittää.

Luen parhaillaan Daniel Siegelin kirjaa Mielitaju :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti