10.3.2013

Kevättä jne

Olen ollut Helsingissä hevosmessuilla. Sain kipinää kahden ohjan juoksutukseen ja valjakkovaljaiden hankintaan. Löysin halvalla alelaarista sopivat ratsastussaappaat, mikä oli varsin riemullista kun minun on lähestulkoon mahdotonta löytää sopivia saappaita. Etsin naruriimua, mitä ei siis löytynyt. Muuten messuilla oli aika tyhmää, siis ihan tavallista rojua, stressaantuneita eläimiä ja ei niin kovin laadukkaita esityksiä. Ei tarvitse ensi vuonna mennä. Viime kesän HETA Hevostaitomessut olivat paljon paremmat.

Olimme Miehen kanssa tänään hevostelemassa. Ratsastin hiukan Taavilla, todeten sen rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Mies kipusi selkään ja taluttelin hiukan. Sitten Mies hiukan juoksutti Taavia. Hänen oli tarkoitus juoksuttaa myös Maunoa, mutta se meni aivan ranttaliksi. Minultakin Mauno karkasi pukitellen ja pelästyttäen kentällä olleen ratsukon. Tehtyään pienen kunniakierroksen pihapiirissä karvat pöllyten, se oli sen verran rauhoittunut että saatoin juoksuttaa sen paremmassa järjestyksessä ja Mieskin pääsi narun päähän.

Tilasin Maunolle ne valjakkovaljaat. Se on nyt niin tekemistä vailla, ettei mitään rajaa. Tiistaina ehdin sen selkään ja lauantaina meillä on valmennureissu Askaisiin. Toivotaan että Maunon selkä kestää. Nyt kyllä tuntuu siltä että kyse on enemmän kevätauringosta kuin selkävaivasta. Mutta katsotaan...

Taavi sensijaan on ollut aivan mainion rauhallinen ja suorastaan hykerryttävällä tavalla ihmisläheinen. Siitä tulee niin kiva hevonen kun se saa rauhassa kehittyä.

Nyt sitten siivousta, kirjanpitoa jne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti