Puolilomalla

Pitäisikö tuntea syyllisyyttä jos lomalla ajattelee työasioita tai jopa tekee töitä? Päätin pitää kunnon neljän viikon loman, vaikka se tietääkin taloudellisesti hiukan hankalaa syksyä. Yrittäjänä pitäisi osata ennakoida paremmin menonsa ja etenkin tulonsa, ja olen ollut hiukan impulsiivinen koulutusten, matkojen ja erilaisten hankintojen suhteen. Joka tapauksessa, olen ajatellut, että en niinkään halua ajautua tilanteeseen jossa pidempi loma on välttämätön, vaan haluan että arki rullaa siten että se ei uuvuta liikaa.

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Matkustaminen on välttämätöntä, samoin kouluttautuminen ja harrastukset, kuten hevostelu ja jooga. On myös pakko käydä työnohjauksissa ja omassakin terapiassa välillä. Tämä on siis monella tavalla kuluttava elämäntapa. Kulutustottumuksiinsa voi tietenkin pyrkiä vaikuttamaan, mutta minulla ei oikeastaan ole kovastikaan kiinnostusta kerätä varallisuutta, joten kädestä suuhun eläminen sopii vallan hyvin.

Onneksi minulla on ymmärtäväinen kärsivällinen mies. Tai oikeastaan, eihän häneltä edes kysytä mitään, koska hänellä sattuu olemaan harvinaisen omapäinen ja itsenäinen vaimo. (Itsenäinen kuulostaa tässä yhteydessä lähinnä 50-luvun naistenlehdestä leikatulta.) Ei meillä koskaan ole keskusteltu siitä mihin itse kukin rahansa laittaa, vähän vain naristu jos tilit menevät miinukselle.

Tämä kaikki siis selittelynä sille miksi olen tehnyt töitä. Koska "lomani" ei perustu ihan realistisiin laskelmiin vaan riskinottoon. Tämä on siis asia jossa otan tietoisia riskejä. Laitan silmät kiinni ja hyppään lomalle. Jota oikeasti ei olekaan.

Olen myös potenut syyllisyyttä siitä että huolehdin liikaa. Siihen se nyt taas on mennyt, että pitää huolehtia, katsoa perään että asiat lähtisivät rullaamaan. Tämä kesä on sellainen, että on taas minun vuoroni antaa. Tiedän että se ei ole pidemmän päälle hyvä juttu. Viimeksi kun tällainen tilanne oli (siitä on monta vuotta), en lopuksikaan handlannut tilannetta kovin hyvin. Jouduin kummalliseen uuvuttavaan kaksoisrooliin, auttajan ja omaisen rooliin, mikä ei tuntunut yhtään hyvältä. Nyt olen vahvempi, mutta haistan vaaran.