Minä jos kuka tiedän mitä ristiriitainen tunneviestintä lapsen ja vanhemman välillä tekee. Olen vuosia paininut omien kiintymyssuhdemörköjeni kanssa ja opiskellut samalla aiheesta enemmän ja enemmän, muodostaakseni käsityksen siitä miten tämä ilmiö liittyy minuun, työhöni ja oikeastaan koko maailmaan, missä ihmisten lisäksi elää joukko muita nisäkäslajeja.
Samanaikaisesti edelleen opiskelen traumaterapiamenetelmiä ja kiintymyssuhdekysymyksiin painottuvaa työskentelyä työnohjaajakoulutuksessa. Joku voisi ihmetellä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa, traumat ja työtehtävissä onnistuminen. Olen alkanut nyt työnohjaamaan muutamia sijoitusalalla työskenteleviä ja saanut hyvää palautetta siitä että tämä todella toimii.
Yksinkertaisesti juttu menee niin, että meidän jokaisen on aikuisiässä viimeistään ratkaistava kiintymyssuhteisiimme liittyvät ja niissä syntyneissä kiintymysmalleissa esiintyvät ongelmakohdat jotta voimme toimia sosiaalisesti vastuullisina aikuisina kotona, työssä ja vapaa-ajalla. Isommat ongelmat selvitetään terapioissa ja pienemmät työnohjauksissa tai muuten asioita tutkimalla.
Tunnetaitojen merkitystä työelämässä, yritysmaailmassa ja johtamisessa on viimevuosina tutkittu aika paljon. En ole kovin perusteellisesti perehtynyt tutkimuksiin koska asia on minusta niin itsestäänselvä, ettei siinä mitään tutkimuksia tarvita.
Ihminen tarvitsee turvallisen ympäristön jotta hän pystyy toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Jos hän esim työpaikalla kokee torjuntaa, hänen aivonsa eivät enää pysty toimimaan kunnolla sillä tunnekysymykset menevät aina järkiajattelun edelle.
Miten tämä sitten liittyy kiintymyssuhteisiin? Turvallisesti kiintynyt henkilö joka omaa turvallisen ns normaalin kiintymyssuhdemallin, pystyy toimimaan paljon, paljon paremmin sosiaalisissa tilanteissa kuin se jolla kiintymysmalli on turvaton, välttelevä tai ristiriitainen. Kyse on siis vuorovaikutusilmiöistä ja aivojen toiminnasta.
Kiintymyssuhdeongelmat leviävät koska ne ovat yhtäkuin vuorovaikutus ihmisten välillä. Kotona, töissä ja vapaalla.
*****************
Luin tänään kirjoituksen joka alkoi "En pidä pienistä lapsista". Kirjoituksen olisi voinut ohittaakin ajattelemalla että no, nykyään se on jokaisen valinta. Silti kirjoituksen kevyehkön tyylin takaa minuun kolahti arvoristiriita. Saanko olla pitämättä lapsista, vanhuksista, tummaihoisista, murrosikäisistä, koiraihmisistä, helluntailaisista....? Tottakai saan, mutta jos minulla on kielteinen suhde / käsitys jostain ihmisryhmästä, niin onko vastuullista laittaa sitä käsitystä jakoon? Toimittajan työssä täytyy olla joku vastuu siitä millaista arvomaailmaa välittää ja nyt voisi olla hyvä kohta kysyä onko vastuullista levittää lapsivastaista arvomaailmaa? (Ja heh, en malta olla pohtimatta mitä tämä kertoo kirjoittajan kiintymyssuhteista).
Kirjoittaja jatkaa: "En todellakaan aio pilata vaivalla treenattua kroppaani yhdenkään lapsen takia. En halua nousta yöllä syöttämään kitisevää kapaloa".
En todella aio alkaa ruokkimaan mitään mummoja jotka eivät tuota mitään. En todella halua edes nähdä vaikeavammaista tai yhtään sellaista asuinalueelleni. Ja uskovaiset ihmiset voitaisiin siirtää jonnekin omalle saarelleen. Muslimeista nyt puhumattakaan. Ja alkoholistit voitaisiin kuljettaa puolestani Ivaloon. Kunnioitan kyllä kaikkia jotka sietävät ja pilaavat elämäänsä vastenmielisyyksiä vaalimalla, mutta ei, minua varten se ei ole...
Samanaikaisesti edelleen opiskelen traumaterapiamenetelmiä ja kiintymyssuhdekysymyksiin painottuvaa työskentelyä työnohjaajakoulutuksessa. Joku voisi ihmetellä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa, traumat ja työtehtävissä onnistuminen. Olen alkanut nyt työnohjaamaan muutamia sijoitusalalla työskenteleviä ja saanut hyvää palautetta siitä että tämä todella toimii.
Yksinkertaisesti juttu menee niin, että meidän jokaisen on aikuisiässä viimeistään ratkaistava kiintymyssuhteisiimme liittyvät ja niissä syntyneissä kiintymysmalleissa esiintyvät ongelmakohdat jotta voimme toimia sosiaalisesti vastuullisina aikuisina kotona, työssä ja vapaa-ajalla. Isommat ongelmat selvitetään terapioissa ja pienemmät työnohjauksissa tai muuten asioita tutkimalla.
Tunnetaitojen merkitystä työelämässä, yritysmaailmassa ja johtamisessa on viimevuosina tutkittu aika paljon. En ole kovin perusteellisesti perehtynyt tutkimuksiin koska asia on minusta niin itsestäänselvä, ettei siinä mitään tutkimuksia tarvita.
Ihminen tarvitsee turvallisen ympäristön jotta hän pystyy toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Jos hän esim työpaikalla kokee torjuntaa, hänen aivonsa eivät enää pysty toimimaan kunnolla sillä tunnekysymykset menevät aina järkiajattelun edelle.
Miten tämä sitten liittyy kiintymyssuhteisiin? Turvallisesti kiintynyt henkilö joka omaa turvallisen ns normaalin kiintymyssuhdemallin, pystyy toimimaan paljon, paljon paremmin sosiaalisissa tilanteissa kuin se jolla kiintymysmalli on turvaton, välttelevä tai ristiriitainen. Kyse on siis vuorovaikutusilmiöistä ja aivojen toiminnasta.
Kiintymyssuhdeongelmat leviävät koska ne ovat yhtäkuin vuorovaikutus ihmisten välillä. Kotona, töissä ja vapaalla.
*****************
Luin tänään kirjoituksen joka alkoi "En pidä pienistä lapsista". Kirjoituksen olisi voinut ohittaakin ajattelemalla että no, nykyään se on jokaisen valinta. Silti kirjoituksen kevyehkön tyylin takaa minuun kolahti arvoristiriita. Saanko olla pitämättä lapsista, vanhuksista, tummaihoisista, murrosikäisistä, koiraihmisistä, helluntailaisista....? Tottakai saan, mutta jos minulla on kielteinen suhde / käsitys jostain ihmisryhmästä, niin onko vastuullista laittaa sitä käsitystä jakoon? Toimittajan työssä täytyy olla joku vastuu siitä millaista arvomaailmaa välittää ja nyt voisi olla hyvä kohta kysyä onko vastuullista levittää lapsivastaista arvomaailmaa? (Ja heh, en malta olla pohtimatta mitä tämä kertoo kirjoittajan kiintymyssuhteista).
Kirjoittaja jatkaa: "En todellakaan aio pilata vaivalla treenattua kroppaani yhdenkään lapsen takia. En halua nousta yöllä syöttämään kitisevää kapaloa".
En todella aio alkaa ruokkimaan mitään mummoja jotka eivät tuota mitään. En todella halua edes nähdä vaikeavammaista tai yhtään sellaista asuinalueelleni. Ja uskovaiset ihmiset voitaisiin siirtää jonnekin omalle saarelleen. Muslimeista nyt puhumattakaan. Ja alkoholistit voitaisiin kuljettaa puolestani Ivaloon. Kunnioitan kyllä kaikkia jotka sietävät ja pilaavat elämäänsä vastenmielisyyksiä vaalimalla, mutta ei, minua varten se ei ole...
Tsiisus, tässä kohtaa repesin :-D En edes keksinyt enempää vastenmielisyyksiä.
Ko. kirjoitus, jota en aio tähän linkittää, koska se ei ole tarpeen, oli muuten ihan hyvää pohdintaa omasta rajallisuudesta ja valinnoista, mutta nuo "ventiloimiskohdat" kielivät siitä että lapset todella herättävät isoja tunteita. Kuten heikkous ja avuttomuus ylipäätään. Se on pelottavaa. Ja SE on pelottavaa.
A. Saarikoski tapansa mukaan kirjoitti aiheesta erittäin hyvin: "Itsenäisyys on illuusio. Jokainen meistä tarvitsee toisia, siitä ei päästä mihinkään. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Terve, hallittavissa oleva ja toimintakykyinen keho on vain hetkellinen vaihe. Me sairastumme, vammaudumme, väsymme ja vanhenemme. Välillä olemme voimakkaampia ja välillä heikompia. Näissä tilanteissa me tarvitsemme toisiamme. Sillon kun näin tapahtuu minulle. Ei, vaan aina kun näin käy minulle, haluan olla sellaisen kulttuurin ympäröimänä, jossa tarvitsevuus ja riippuvuus ovat osa ihmisyyttä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti