Etappeja ja suhteiluja

Olen kuukauden sisällä saanut valmiiksi pari opiskeluprojektia ja aloittanut uuttakin. Helmikuussa aloitin kahden vuoden projektin vaikeiden traumojen ja dissosiaatiohäiriöiden hoidosta. Se koulutus on sisällöltään ehkä paras missä olen ollut. Pari viikkoa sitten sain työnohjaajan pätevyyden ja tänään oli viimeinen kerta psykofyysisen psykoterapian peruskurssista.

Olen siis opiskellut paljon monessa eri porukassa. Jossain ryhmässä ei tule sellaista yhteisöllisyyden ja jakamisen kokemusta ollenkaan ja jossain pitää itsensä emotionaalisesti "irti" sosiaalisesta liittymisestä. Tässä viimeisimmässä ryhmän merkitys oli isompi kuin yleensä ja emotionaalisesti se oli jollain tapaa merkittävämpi kuin teoreettisesti. Jakaminen, avoimuus, turvallisuus ja liittyminen toisiin lähti aivan toiselle tasolle kuin yleensä. Näissä koulutuksissa olen tavannut joitain tosi tärkeitä ihmisiä, sieluntovereita joiden suhteen olen ollut muutenkin viime vuosina onnekas. Olen viimeisen parin vuoden aikana saanut muutaman todella tärkeän ystävän. Jakaminen, emotionaalinen hoivatuksi ja kuulluksi tuleminen nostaa yhtävyyssuhteen ihan toiselle levelille kuin monissa muissa aikuisiän kohtaamisissa.

Tällä kertaa mukana oli myös hämmennystä ympäristön reaktioista. Monta kertaa olen jakanut yhteisiä kokemuksia kollegan kanssa käyden pitkiä intensiivisiä keskusteluita viinilasin äärellä, junamatkoilla, yhteisissä hotellihuoneissa yömyöhälle höpötellen jne. Mutta kun tämä kollega sattuikin tällä kertaa olemaan "väärää sukupuolta", niin asia herätti kysymyksiä ja uteliaisuutta. Ammatillinen kiinnostus voi johtaa myös eroottiseen kiinnostukseen, samoin ystävystyminen voi syventyä rakkaudeksi, mutta kaikki ei aina ole kuitenkaan ihan sitä miltä se näyttää. Ei aikuisten ihmisten pitäisi joutua selittelemään suuntautumisiaan tai vakuuttelemaan suhteidensa laatua.

Toipilas

Toivun paraikaa flunssasta ja olen tehnyt kevyesti töitä, muutaman tunnin päivässä. Muuten vain ollut hiljaa, möhnannyt sohvan nurkassa ja funtsinut. Toivun myös ponin lähdöstä. Asian ajattelu nostaa vedet silmiin, olisinhan niin toivonut voivani pitää ystäväni itselläni lopun elämää. Ja kaikki sen tavarat, huolella vaalittu koulusatula joka sopii hienosti Iidalle ja vyö jonka toivoin ratkaisevan satulointiin liittyviä ongelmia. Harjat täynnä sen valkoisia karvoja. Olen seurannut uuden ihmisen iloa ja intoa, ollut siitä tyytyväinen ja toiveikas. Olen tuntenut myös edelleen helpotusta siitä kun Iida on niin helppo ja ennustettava. Ja tajunnut sen miten olen yrittänyt tehdä mahdottomasta mahdollista. Hevoset eivät ole lemmikkejä, ne voivat olla ystäviä ja työkavereita. Hevosen pitää sopia siihen työhön ja paikkaan mikä sille on ihmisen kumppanina olemassa. Ja aina se ei onnistu ja pitää etsiä uusi työ ja uusi paikka jossa se voi olla riittävän onnellinen tullakseen toimeen.

Tämä päätös minkä tein on vastuullinen päätös myös perheen toimeentulon kannalta. Minun ei kannata pitää kolmea hevosta, eikä myöskään yhtään sellaista mikä ei sovellu työhön mitä yhdessä teemme.

Mutta totta kai olen surullinen ja kaipaan kaveriani.

Päätös

Tällä viikolla tein päätöksen, että erityislapselle pitää löytää uusi (sijais)koti. Pistin sanaa kiertämään ja muutama halukas ilmoittautui. Ja eilen Mauno sitten lähti uuteen kotiin.

Oli jotenkin jännä katsoa sitä uuden omistajan kanssa. Tunsin ylpeyttä siitä miten paljon se osaa ja surua siitä että se on niin sekaisin. Tiedän että pärjäävät jos uusi omistaja tyytyy tekemään asioita helpoiksi, mutta tiedän myös että ongelmia tulee jos vaatimustaso kasvaa.

Olo on lähinnä hämmentynyt. Totta kai osittain syyllinenkin, mutta enemmän kuin luovuttaneeni ajattelen luopuneeni. Ja ystäviltä olen saanut paljon tukea asiassa. Nyt voin keskittyä täysin Iidan kouluttamiseen.Ja huomaan olevani aika loppu, mutta uskon voimeni palaavan kevään mittaan kun työmäärä hiukan helpottaa.

Iidan kanssa todella ollaan ratsastuksellisesti alussa. Painonpudotusprojekti etenee ja olen ratsastanut sillä nyt pari kertaa viikossa, kerran viikossa tehnyt pitkän kävelylenkin ja sitten meillä on vuokraaja. Iidan lihaksisto kehittyy vähitellen varsomisten jäljiltä ja uskon että syksyllä on aika erinäköinen poniini.

Terapiatyötä olemme jo tehneetkin. Iida on herkkujen suhteen hiukan vaativa ja sille pitää opettaa etäisyyden pitämistä ja kohteliaisuutta, mutta muuten se on kaikinpuolin helppo ja tervepäinen vaikkakin omavarainen tytsy. Omavaraisuus tarkoittaa sitä että se on hyvin itsetietoinen ja tekee asiat itselleen helpoksi.

Tämä on ollut rankka viikko, ja nyt olen kaverin luona ja  työnohjaajakoulutuksessa viikonlopun. Ja flunssassa. Lepo olisi tarpeen ja onneksi täällä tutussa kyläpaikassa emäntä vaipuu unten maille alkuillasta ja saan vain olla möllöttää koirien kanssa sohvalla.