4.3.2014

Toipilas

Toivun paraikaa flunssasta ja olen tehnyt kevyesti töitä, muutaman tunnin päivässä. Muuten vain ollut hiljaa, möhnannyt sohvan nurkassa ja funtsinut. Toivun myös ponin lähdöstä. Asian ajattelu nostaa vedet silmiin, olisinhan niin toivonut voivani pitää ystäväni itselläni lopun elämää. Ja kaikki sen tavarat, huolella vaalittu koulusatula joka sopii hienosti Iidalle ja vyö jonka toivoin ratkaisevan satulointiin liittyviä ongelmia. Harjat täynnä sen valkoisia karvoja. Olen seurannut uuden ihmisen iloa ja intoa, ollut siitä tyytyväinen ja toiveikas. Olen tuntenut myös edelleen helpotusta siitä kun Iida on niin helppo ja ennustettava. Ja tajunnut sen miten olen yrittänyt tehdä mahdottomasta mahdollista. Hevoset eivät ole lemmikkejä, ne voivat olla ystäviä ja työkavereita. Hevosen pitää sopia siihen työhön ja paikkaan mikä sille on ihmisen kumppanina olemassa. Ja aina se ei onnistu ja pitää etsiä uusi työ ja uusi paikka jossa se voi olla riittävän onnellinen tullakseen toimeen.

Tämä päätös minkä tein on vastuullinen päätös myös perheen toimeentulon kannalta. Minun ei kannata pitää kolmea hevosta, eikä myöskään yhtään sellaista mikä ei sovellu työhön mitä yhdessä teemme.

Mutta totta kai olen surullinen ja kaipaan kaveriani.

2 kommenttia:

  1. Niinhän se usein on, että järki tekee päätöksen (tässä tapauksessa varmasti hyvin perustellun), mutta sydän suree siitä huolimatta. Se tarvitsee selvästi toipumusaikaa vaikean päätöksen jälkeen. Aurinkoa ja linnunlaulua sinne!

    VastaaPoista