3.1.2014

Minä ja Työ

15 vuotta sitten suhde työhön oli todella ristiriitainen: Koin että stressaannun kaikista oletuksista, etenkin niistä joissa olisin tullut nähdyksi yksipuolisen vahvana, osaavana ja potentiaalina. Opiskelut menivät huonosti ja tein töitä stressaantuneena elääkseni jotenkin. Toisaalta selvisin aina tehtävistä  hienosti - haastavistakin tilanteista, mutta olin silti ahdistunut ja pakoilin ajatusta lopullisesta valmistumisesta ammattiin.

10 vuotta sitten olin siis saanut maisterin tutkinnon valmiiksi opiskeltuani 10 vuotta kolmessa eri yliopistossa kahta eri tutkintoa. Ja olin todella stressaantunut siitä että minun piti löytää koulutusta vastaavaa työtä. Inhosi kilpailuasetelmaa työnhaussa mutta pärjäsin aina silti kaikessa yli kaikkien odotusten, jopa niissä työhaastatteluissa. Sain sopivaa ja kiinnostavaa työtä mutta stressasin silti, koska koin että en osaa mitään ja työn vapauskin ahdisti.

5 vuotta sitten tajusin että työntekijän rooli ei sovi minulle, koska en saanut tehdä työtä haluamallani tavalla ilman tunnetta siitä että minua riistetään ja revitään joka suuntaan. Lisäksi työryhmien sisäiset dynaamikat tuntuivat raskailta, vaikka oli jo siihenkin aika tottunut. Työryhmässä sain aina myönteistä palautetta osaamisestani, luovuudestani ja rohkeudestani. Tunsin olevani häkissä. Valmistuminen uuteen ammattiin alkoi häämöttämään lähitulevaisuudessa. Aloin suunnittelemaan siirtymistä yksityisyrittäjäksi.

Nyt. Työ kiinnostaa, ei ahdista. Työ tuntuu turvalliselta vaikka olenkin yrittäjä. En mieti juurikaan työhön liittyviä uhkatekijöitä. Yrittäjyys mahdollistaa paremmin työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. En vaihtaisi mihinkään enkä palaisi entiseen. Vastaan Liisan esittämiin kysymyksiin:
  • Onko tämä minun työtäni? 
    • En osaa enää ajatella muunlaista työtä. Voisin kyllä vaikka kirjoittaa enemmän, osallistua työhön liittyviin kehittämishankkeisiin tms. Silti tämä olisi se Mun Juttuni
  • Elänkö etupäässä työni kautta? Jos elän, niin miten teen työstä sellaista että se todella myös elävöittää ja energisoi minua? Onko tässä työssä edellytykset siihen, vai taistelenko tuulimyllyjä vastaan?
    • Tunnustan eläväni, siis peilaan kaikkea työhön ja takaisin, mutta teen paljon muutakin, kuten harrastan hevosia, koiria yms. Työ on raskasta mutta myös antaa enemmän kuin ottaa, kun ymmärtää aina paremmin ja paremmin. Tulee nöyremmäksi, pienemmäksi ja tyytyväisemmäksi. Työ opettaa läsnäolemaan hetkessä, pakostakin.
  • Miksi teen tätä työtä? Siis ihan oikeasti, miksi?
    • Intohimo. Palo. Kiinnostus. Uteliaisuus. Mahdollisuus.
  • Onko minulla elämä? Millainen se on? 
    • Rikas monella tavalla. Ei kai enenmpää voisi elämältä toivoakaan.
  • Kuka olisin jos en tekisi tätä työtä? Kuka olisin, jos en tekisi mitään työtä? 
    • Joku hassu kissatäti joka elää kirjoittamalla - tai sitten ei. Olisin aika paljon vähemmän, mutta pakon edessä sopeutuisin koska arki on tärkein.
  • Olisinko edelleen hyvä, kelvollinen ihminen, jos en saisi mitään palautetta työstäni?
    • Jonkun verran saan myönteistä palautetta, mutta en oikeastaan kovin usein. Mittailen asiakkaiden edistymistä ja olen siihen tyytyväinen. Jos ei olisi työtä, varmasti minulla pitäisi olla jokin muu merkityksellinen asia jonka avulla hahmottaisin itseäni. Luultavasti se liittyisi perheeseen ja eläimiin. Pitäisikö sitten pystyä elämään täysin ilman palautetta? Ei minusta, sehän olisi luonnotonta.
  • Ja klassikko: jos saisin lottovoiton, jatkaisinko edelleen tätä työtä?
    • Jatkaisin mutta tekisin vähemmän ja luovemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti