Ihmissuhdetyössä joskus on tilanteissa missä joku kiintyy ihan valtavasti ja tunne-elämä saattaa olla jonkin aikaa ihan sekaisin. Tämä taitaa olla sellainen tilanne jossa työtä tekevällä pitää olla just sopivanlainen tatsi ja riittävä ymmärrys ihmismieltä kohtaan.
Se voi tuntua pelottavalta olla niin isojen asioiden ja riippuvuuksien äärellä ja siksi on äärimmäisen tärkeää osata erottaa mikä on omaa tunnetta ja mikä vastatunnetta. Niissä koulutuksissa missä alunperin olen ammatillisen pätevyyteni hankkinut, ei oikeastaan ole sanallakaan puhuttu transferensseista vaan nähty terapia enempi valmennussuhteena. Mutta aina olen tiennyt että jos ihminen on lapsena jäänyt vaille läheisyyttä ja turvaa, niin sitten kun sitä turvaa ja hoivaa löytää niin joko pelkää niin että pakenee tai sitten jää kaikkine valtavine tarpeineen siihen lämmittelemään.
Eikä tämä tietenkään koske vain ammatillisia ihmissuhteita. Olen joskus ahdistunut todella paljon siviilielämässä hyvin takertuvasta ja ristiriitaisesti käyttäytyvästä. Ja myös siitä jonka fasadi ei tunnu koskaan pettävän jolloin olen kokenut seurustelevani ihmisen kuoren kanssa. Ammatillisesti ne tunteet on olemassa myös ja ne pitää hanskata jotenkin niin, että tilanne ei mene liian kuormittavaksi kummallekaan.
Ja kaikelta tältä välttyisi sillä kun pitäytyisi tiukasti käyttäytymistieteellisessä näkökulmassa. Mitä en siis ikinä tekisi, koska se ei auta niitä jotka apua kipeimmin tarvitsevat. Eikä tämä missään nimessä tarkoita sitä että ammatilliset rajat katoaisivat, vaan sitä että myös niistä asioista pitää pystyä puhumaan ja pysyä avoimena sille miltä siinä suhteessa tuntuu olla.
Välillä joutuu avoimen kiukun ja turhautumisen kohteeksi, eikä se tietenkään tunnu mukavalta. Oman tunteen läpi täytyy muistaa että jos minusta tuntuu hiukan epämiellyttävältä niin siitä toisesta täytyy tuntua ihan kamalalta, ja minulle maksetaan siitä että autan asiassa eteenpäin.
Huomenna alkaa kolmen päivän koulutuskokonaisuus jonka aiheena on transferenssi. Innolla odotan kurssikavereita joista osasta on tullut ystäviäni ja joita huomaan kaipaavani väliajoilla.
Se voi tuntua pelottavalta olla niin isojen asioiden ja riippuvuuksien äärellä ja siksi on äärimmäisen tärkeää osata erottaa mikä on omaa tunnetta ja mikä vastatunnetta. Niissä koulutuksissa missä alunperin olen ammatillisen pätevyyteni hankkinut, ei oikeastaan ole sanallakaan puhuttu transferensseista vaan nähty terapia enempi valmennussuhteena. Mutta aina olen tiennyt että jos ihminen on lapsena jäänyt vaille läheisyyttä ja turvaa, niin sitten kun sitä turvaa ja hoivaa löytää niin joko pelkää niin että pakenee tai sitten jää kaikkine valtavine tarpeineen siihen lämmittelemään.
Eikä tämä tietenkään koske vain ammatillisia ihmissuhteita. Olen joskus ahdistunut todella paljon siviilielämässä hyvin takertuvasta ja ristiriitaisesti käyttäytyvästä. Ja myös siitä jonka fasadi ei tunnu koskaan pettävän jolloin olen kokenut seurustelevani ihmisen kuoren kanssa. Ammatillisesti ne tunteet on olemassa myös ja ne pitää hanskata jotenkin niin, että tilanne ei mene liian kuormittavaksi kummallekaan.
Ja kaikelta tältä välttyisi sillä kun pitäytyisi tiukasti käyttäytymistieteellisessä näkökulmassa. Mitä en siis ikinä tekisi, koska se ei auta niitä jotka apua kipeimmin tarvitsevat. Eikä tämä missään nimessä tarkoita sitä että ammatilliset rajat katoaisivat, vaan sitä että myös niistä asioista pitää pystyä puhumaan ja pysyä avoimena sille miltä siinä suhteessa tuntuu olla.
Välillä joutuu avoimen kiukun ja turhautumisen kohteeksi, eikä se tietenkään tunnu mukavalta. Oman tunteen läpi täytyy muistaa että jos minusta tuntuu hiukan epämiellyttävältä niin siitä toisesta täytyy tuntua ihan kamalalta, ja minulle maksetaan siitä että autan asiassa eteenpäin.
Huomenna alkaa kolmen päivän koulutuskokonaisuus jonka aiheena on transferenssi. Innolla odotan kurssikavereita joista osasta on tullut ystäviäni ja joita huomaan kaipaavani väliajoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti