Emotionaalisesti kuormittavan työn tekeminen vaatii vastapainoksi paljon rauhaa, omaa aikaa ja hyviä vastavuoroisia ihmissuhteita. Näistä olen oppinut pitämään kiinni vaikka aina se ei ole helppoa. Itsekkäästi olen kieltäytynyt kaikesta liian rasittavasta, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei asia mietityttäisi minua. Lapsesta saakka olen ollut se joka huolehtii muista ja nyt tämän huolehtimisammatin myötä olen tullut totaalisen allergiseksi ihmissuhteille, joissa en saa olla muussa kuin huolehtijan roolissa. Tämä on asia joka on minulle aika vahvasti tunteita herättävä, mutta pidän silti kiinni siitä että minulle parasta on pysyä "kuivilla" tässä. Oikeastaan se ei ole vaikeaa, mutta surullista se kyllä on.
Kokemus on osoittanut sen että on yllättävän vähän ihmisiä joilla on tilaa tai tahtoa ylläpitää vastavuoroisia ihmissuhteita, siis sellaisia jotka itsessään motivoivat riittävästi, ilman sitä että kumpikaan syö toista. Mutta kaikesta huolimatta minulla on hyviä ihmissuhteita, kuten parisuhde jossa on hyvä olla. Ja ystäviä joita suuresti arvostan.
Vastavuoroisuus on myös sitä ettei kahmi huomiota järjestämällä draamoja tai vaikeuksia. Elämä voi olla tavallisen turvallista ja tylsääkin. Jatkuvasti vaikeuksissa olevan ihmisen "auttaminen", saattaa myös palvella "auttajan" egoa, ylläpitää pysähtymisen välttelyä ja falskia hallinnan tunnetta. Minä haluan että olen tärkeä ilman pyyteitä ja odotan sitä myös läheisiltäni. Helppo ja kiva jää kuitenkin ihmissuhteissa usein "äänekkäämpien jalkoihin". Joskus olen ollut aika surullinen siitä että joku yhteinen hauska ja odotettu juttu on unohtunut, kun tilalle on ilmaantunut toistuvia "hätätilanteita".
Seuraava henkilökohtainen askel on ilmaista pahastumisensa silloin kun jää "jalkoihin", ja se ei totisesti ole helppoa jos on elänyt 90% elämästään kieltämällä omat tarpeensa jotta muilla olisi "hyvä mieli"!
Viime viikolla luettiin Brian Broomin kirjaa nimeltä Sairaus täynnä merkityksiä. ”Teoksessa puhuu lääkäri, joka käytännön työssä on avannut silmänsä sille, että potilaan näkyvän poikkeavuuden taustalla on aina myös vaikeammin nähtävä toiminnallinen häiriö. Broom kuvaa useita tilanteita, joissa pitkäkestoinen henkinen ristiriita pulpahtaa pintaan näkyvänä sairautena."
Tämä näkökulma liittyy aiheeseen siten että uskon ihmisten tuottavan ja kehittävän itselleen vaikeuksia, kuten sairauksia, koska se liittyy heidän sisäiseen, usein tiedostamattomaan dynamiikkaansa. Tähän liittyy usein huomionhakuisuutta, vastuun välttelyä, identiteetin hajanaisuutta ja kyvyttömyyttä erottaa itseä toisesta, ts. omia ja muiden tarpeita. Aiemmin perhetyötä tehdessäni tuli monta kertaa tehtyä havaintoja siitä miten vanhempi ylläpitää omalla toiminnallaan lapsen häiriötilaa. Levottomalla lapsella esim saattoi olla hyvin levoton, työhullu tai muuten suorituskeskeinen vanhempi, joka oli aika haluton tarkastelemaan omaa toimintaansa (hih, eikä tämä asetelma keskustelunavauksena ole muutenkaan kovin hedelmällinen). Ja sama tilanne on usein eläinten kanssa. Itsekin olen tuskallisen tietoinen siitä miten hevoseni kantaa minun epäfunkionaalisuuttani, kuten rakkauden ja hyväksynnän nälkääni.
Kokemus on osoittanut sen että on yllättävän vähän ihmisiä joilla on tilaa tai tahtoa ylläpitää vastavuoroisia ihmissuhteita, siis sellaisia jotka itsessään motivoivat riittävästi, ilman sitä että kumpikaan syö toista. Mutta kaikesta huolimatta minulla on hyviä ihmissuhteita, kuten parisuhde jossa on hyvä olla. Ja ystäviä joita suuresti arvostan.
Vastavuoroisuus on myös sitä ettei kahmi huomiota järjestämällä draamoja tai vaikeuksia. Elämä voi olla tavallisen turvallista ja tylsääkin. Jatkuvasti vaikeuksissa olevan ihmisen "auttaminen", saattaa myös palvella "auttajan" egoa, ylläpitää pysähtymisen välttelyä ja falskia hallinnan tunnetta. Minä haluan että olen tärkeä ilman pyyteitä ja odotan sitä myös läheisiltäni. Helppo ja kiva jää kuitenkin ihmissuhteissa usein "äänekkäämpien jalkoihin". Joskus olen ollut aika surullinen siitä että joku yhteinen hauska ja odotettu juttu on unohtunut, kun tilalle on ilmaantunut toistuvia "hätätilanteita".
Seuraava henkilökohtainen askel on ilmaista pahastumisensa silloin kun jää "jalkoihin", ja se ei totisesti ole helppoa jos on elänyt 90% elämästään kieltämällä omat tarpeensa jotta muilla olisi "hyvä mieli"!
Viime viikolla luettiin Brian Broomin kirjaa nimeltä Sairaus täynnä merkityksiä. ”Teoksessa puhuu lääkäri, joka käytännön työssä on avannut silmänsä sille, että potilaan näkyvän poikkeavuuden taustalla on aina myös vaikeammin nähtävä toiminnallinen häiriö. Broom kuvaa useita tilanteita, joissa pitkäkestoinen henkinen ristiriita pulpahtaa pintaan näkyvänä sairautena."
Tämä näkökulma liittyy aiheeseen siten että uskon ihmisten tuottavan ja kehittävän itselleen vaikeuksia, kuten sairauksia, koska se liittyy heidän sisäiseen, usein tiedostamattomaan dynamiikkaansa. Tähän liittyy usein huomionhakuisuutta, vastuun välttelyä, identiteetin hajanaisuutta ja kyvyttömyyttä erottaa itseä toisesta, ts. omia ja muiden tarpeita. Aiemmin perhetyötä tehdessäni tuli monta kertaa tehtyä havaintoja siitä miten vanhempi ylläpitää omalla toiminnallaan lapsen häiriötilaa. Levottomalla lapsella esim saattoi olla hyvin levoton, työhullu tai muuten suorituskeskeinen vanhempi, joka oli aika haluton tarkastelemaan omaa toimintaansa (hih, eikä tämä asetelma keskustelunavauksena ole muutenkaan kovin hedelmällinen). Ja sama tilanne on usein eläinten kanssa. Itsekin olen tuskallisen tietoinen siitä miten hevoseni kantaa minun epäfunkionaalisuuttani, kuten rakkauden ja hyväksynnän nälkääni.
Mutta tällaista elämä on, jatkuvaa tasapainoilua ja etsimistä. Ja senkin hyväksymistä että joskus lupaukset ovat vain sanahelinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti