Yritän virittäytyä opiskelemaan reaktiivisen kiintymyssuhdehäiriön terapeuttisesta hoitomallista. Olen viettänyt minilomaa kotosalla, eli leiponut hiukan ja shoppaillut lapselle vaatteita. Olen myös ratsastanut ja puuhaillut lähinnä Maunon kanssa, mikä on ollut toisaalta hiukan hermoja raastavaa ja toisaalta mennyt ihan hyvin. Ja osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen huonoon käytökseen, kuten syrjintään, mielenosoittamisiin ja mellakointiin.
Ne nuoret jotka rikkovat paikkoja ja käyvät käsiksi työtään tekevään eläimeen, tässä kohtaa poliisihevoseen, eivät todella ole rauhan tai solidaarisuuden asialla, vaan päihtyneitä, syrjäytyneitä ja häiriintyineitä nuoria. Humalassakaan normaali nuori ei käy hevosen kimppuun, vaan ymmärtää sen olevan eläin joka on täysin syytön tilanteeseen. Ja syy eläimiin ja toisiin ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta johtuu empatiakyvyttömyydestä ja juurikin näistä kiintymyssuhdeprobleemoista. Samoin lapsi joka ajautuu julmalla tavalla kiusaamaan toista, ei ole saanut riittävästi osakseen empatiaa ja ymmärrystä. Minikokoisena kiintymyssuhdehäiriö on meissä kaikissa, mutta vakavimmillaan siitä aiheutuu todella paljon harmia kaikille osapuolille.
Ja minulla on hevonen joka on aika pahasti häiriintynyt. Olen joutunut taas kysymään itseltäni miksi minulla pitää olla eläin joka tekee kaikkensa provosoidakseen ja joka pienenkin konfliktin tai hämmennyksen hetkellä hajottaa, ryöstää, uhkailee ja juoksee karkuun. Sillä ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia elää missään muualla, koska se ei tule riittävän hyvin toimeen toisten hevosten kanssa ja vääriin käsiin joutuessaan siitä tulisi hengenvaarallinen hirviö. Ilmeisesti jossain vain on kirjoitettu että minulla kuuluu olla hevonen joka säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa minut täysin ja koettelee egoani. Uskon että tämä tapahtuu minulle koska minä tarvitsen sitä. Minusta pitää tulla vielä nöyrempi, rehellisempi ja toimivampi vuorovaikutustilanteissa. Niinpä otan tämän haasteena ja näen sen niin että tämä hevonen opettaa minulle tosi paljon.
Hevosen kohdalla ei oikein ole tietoa siitä mitä sille on tapahtunut, onko se vieroitettu liian aikaisin tai joutunut elämään eristyksissä muista (näin on ollut koska sitä ei ole kastroitu). Onko se saanut osakseen ymmärtämätöntä kohtelua, rajojen puutetta tai levotonta käsittelyä tai kiusaamista? (En usko että mitään näistä ainakaan kovin suuressa määrin, koska teidän sen olleen nuorella naisella joka tykkäsi siitä kovin.) Ja mitä virheitä itse olen tehnyt koska se on ollu ensimmäinen hevoseni? Ainakin olen ollut epävarma ja pelännytkin. Ja uskon tämän ongelman ainakin osittain liittyvän sen hermoston rakenteeseen. Se on toisaalta hyvin herkkä ja epävarma ja toisaalta sinnikäs ja pelkäämätön kylmäverinen. Onneksi ihmisten aivoista tiedetään nykyään, että korjaantuminen on lähestulkoon aina mahdollista, joten voisi kuvitella että niin se on hevosenkin kohdalla.
Käytösongelmat ovat viimeisen vuoden aikana pahentuneet, ollen välillä poissa ja palanneet taas lievempinä mitä ne olivat viime keväänä. Ratsastan sitä nyt säännöllisesti neljä kertaa viikossa ja juuri nyt se sujuu aika hyvin kun lihasjumeista yms on kuntouduttu. Yritän keskittyä keskittymiseen, rytmin säilymiseen, tasapainoon ja rauhalliseen mieleen. Mauno on mestari provosoimaan ja tärkeintä on että ei mene mukaan siihen kuohuntaan, antamatta liikaa periksi (eikös tämä ole samaa käytöshäiriöisen lapsenkin kohdalla?)
Tämän hevosen käsitteleminen on toisaalta helppoa toisaalta haastavaa. Se on hyvin rauhallinen, eikä säiky tai epäile asioita. Taluttaessa se käyttäytyy nykyään aina rauhallisesti, mikä lienee viiden yhteisen vuotemme työn tulosta, koska näin ei ole läheskään aina ollut. Ristiriitatilanteet liittyvät varusteiden laittamiseen, koskettamiseen ja ruokaan. Sitä inhottaa erityisesti satulavyön kiristäminen, kainaloihin tai nivustaipeisiin koskeminen. Ja se että kaikki ruoka ei ole sitä varten ja joskus omaakin ruokaa joutuu odottamaan. Jos se saa päähänsä että jossain on herkkuja, se suuttuu ja alkaa uhkailemaan, eli pahimmassa tapauksessa hyökkäilee ja näyttää hammasta. Sitä täytyy rajoittaa, mutta tärkeintä on ettei itse hermostu yhtään, koska se inhoaa ihmisen epävarmuutta, pelkoa ja aggressiivisuutta. Komentaminen, kipakka sähähtely, kädellä huitominen tms on sille triggeri.
Kaiken tekemisen pitää olla hyvin strukturoitua, järjestelmällistä, ihmisjohtoista ja lempeän rauhallista. Rankaisen sitä poistumalla tai jatkamalla epämiellyttävää toimintaa ja palkitsen sitä huomioimalla tai jättämällä sen rauhaan.
Kiukkuvaiheet menevät aaltoina, ja parhaimmillaan se on rauhallinen ja luotettava työkaveri, pahimmillaan täysin työkyvytön ja vaarallinen. En ihan aina ymmärrä mistä nämä aallot tulevat, mutta nyt osaan jo loiventaa niiden voimaa, vaikka välillä tuleekin aika epätoivoisia hetkiä.
Mutta nyt opiskelemaan ja katsotaan löytyykö ihmispuolen opeista jotain käyttökelpoista :-)
Ne nuoret jotka rikkovat paikkoja ja käyvät käsiksi työtään tekevään eläimeen, tässä kohtaa poliisihevoseen, eivät todella ole rauhan tai solidaarisuuden asialla, vaan päihtyneitä, syrjäytyneitä ja häiriintyineitä nuoria. Humalassakaan normaali nuori ei käy hevosen kimppuun, vaan ymmärtää sen olevan eläin joka on täysin syytön tilanteeseen. Ja syy eläimiin ja toisiin ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta johtuu empatiakyvyttömyydestä ja juurikin näistä kiintymyssuhdeprobleemoista. Samoin lapsi joka ajautuu julmalla tavalla kiusaamaan toista, ei ole saanut riittävästi osakseen empatiaa ja ymmärrystä. Minikokoisena kiintymyssuhdehäiriö on meissä kaikissa, mutta vakavimmillaan siitä aiheutuu todella paljon harmia kaikille osapuolille.
Ja minulla on hevonen joka on aika pahasti häiriintynyt. Olen joutunut taas kysymään itseltäni miksi minulla pitää olla eläin joka tekee kaikkensa provosoidakseen ja joka pienenkin konfliktin tai hämmennyksen hetkellä hajottaa, ryöstää, uhkailee ja juoksee karkuun. Sillä ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia elää missään muualla, koska se ei tule riittävän hyvin toimeen toisten hevosten kanssa ja vääriin käsiin joutuessaan siitä tulisi hengenvaarallinen hirviö. Ilmeisesti jossain vain on kirjoitettu että minulla kuuluu olla hevonen joka säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa minut täysin ja koettelee egoani. Uskon että tämä tapahtuu minulle koska minä tarvitsen sitä. Minusta pitää tulla vielä nöyrempi, rehellisempi ja toimivampi vuorovaikutustilanteissa. Niinpä otan tämän haasteena ja näen sen niin että tämä hevonen opettaa minulle tosi paljon.
Hevosen kohdalla ei oikein ole tietoa siitä mitä sille on tapahtunut, onko se vieroitettu liian aikaisin tai joutunut elämään eristyksissä muista (näin on ollut koska sitä ei ole kastroitu). Onko se saanut osakseen ymmärtämätöntä kohtelua, rajojen puutetta tai levotonta käsittelyä tai kiusaamista? (En usko että mitään näistä ainakaan kovin suuressa määrin, koska teidän sen olleen nuorella naisella joka tykkäsi siitä kovin.) Ja mitä virheitä itse olen tehnyt koska se on ollu ensimmäinen hevoseni? Ainakin olen ollut epävarma ja pelännytkin. Ja uskon tämän ongelman ainakin osittain liittyvän sen hermoston rakenteeseen. Se on toisaalta hyvin herkkä ja epävarma ja toisaalta sinnikäs ja pelkäämätön kylmäverinen. Onneksi ihmisten aivoista tiedetään nykyään, että korjaantuminen on lähestulkoon aina mahdollista, joten voisi kuvitella että niin se on hevosenkin kohdalla.
Käytösongelmat ovat viimeisen vuoden aikana pahentuneet, ollen välillä poissa ja palanneet taas lievempinä mitä ne olivat viime keväänä. Ratsastan sitä nyt säännöllisesti neljä kertaa viikossa ja juuri nyt se sujuu aika hyvin kun lihasjumeista yms on kuntouduttu. Yritän keskittyä keskittymiseen, rytmin säilymiseen, tasapainoon ja rauhalliseen mieleen. Mauno on mestari provosoimaan ja tärkeintä on että ei mene mukaan siihen kuohuntaan, antamatta liikaa periksi (eikös tämä ole samaa käytöshäiriöisen lapsenkin kohdalla?)
Tämän hevosen käsitteleminen on toisaalta helppoa toisaalta haastavaa. Se on hyvin rauhallinen, eikä säiky tai epäile asioita. Taluttaessa se käyttäytyy nykyään aina rauhallisesti, mikä lienee viiden yhteisen vuotemme työn tulosta, koska näin ei ole läheskään aina ollut. Ristiriitatilanteet liittyvät varusteiden laittamiseen, koskettamiseen ja ruokaan. Sitä inhottaa erityisesti satulavyön kiristäminen, kainaloihin tai nivustaipeisiin koskeminen. Ja se että kaikki ruoka ei ole sitä varten ja joskus omaakin ruokaa joutuu odottamaan. Jos se saa päähänsä että jossain on herkkuja, se suuttuu ja alkaa uhkailemaan, eli pahimmassa tapauksessa hyökkäilee ja näyttää hammasta. Sitä täytyy rajoittaa, mutta tärkeintä on ettei itse hermostu yhtään, koska se inhoaa ihmisen epävarmuutta, pelkoa ja aggressiivisuutta. Komentaminen, kipakka sähähtely, kädellä huitominen tms on sille triggeri.
Kaiken tekemisen pitää olla hyvin strukturoitua, järjestelmällistä, ihmisjohtoista ja lempeän rauhallista. Rankaisen sitä poistumalla tai jatkamalla epämiellyttävää toimintaa ja palkitsen sitä huomioimalla tai jättämällä sen rauhaan.
Kiukkuvaiheet menevät aaltoina, ja parhaimmillaan se on rauhallinen ja luotettava työkaveri, pahimmillaan täysin työkyvytön ja vaarallinen. En ihan aina ymmärrä mistä nämä aallot tulevat, mutta nyt osaan jo loiventaa niiden voimaa, vaikka välillä tuleekin aika epätoivoisia hetkiä.
Mutta nyt opiskelemaan ja katsotaan löytyykö ihmispuolen opeista jotain käyttökelpoista :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti