Kirjoitinko viime viikolla kohtaamisesta joka tuntui lahjalta? Tekisi mieli kirjoittaa uudestaan, niin hyvältä se tuntui.
Se on sitten niin hienoa kun tapaa ihmisiä joiden kanssa ovan vain niin helppo olla ja hengittää. Ja vielä hienompaa on se kun puhuu jonkun kanssa samaa kieltä niin että oikeastaan ei tarvitse edes sanoa mitään. Puhetta rehellisyydestä, avoimuudesta, rajoista ja itsensä suojaamisesta. Ja siitä miten tärkeää on aika-ajoin kysyä itseltään miksi teen näin, mikä minua ohjaa. Eikä kyseessä ole terapeutti tai sielunhoitaja vaan ihan tavallinen, "tavallista-herkempi" ihminen.
Mauno testaa minun hermojani ja luotettavuuttani, venkoilemalla ja kiemurtelemalla. Se keksii lukemattomia keinoja vastustaa määräysvaltaani, vaihdellen strategiaa aina kun edellinen selätetään. Nyt on tällainen aika sitten ;-)
Se on minun henkinen valmentajani joka kitkee minusta pois kaikkea epäfunktionaalista, kuten hermostumista, turhaa pelkäämistä ja murehtimista, epäloogisuutta, leväperäisyyttä, liiallista kontrollia, sitä että en tiedä mitä haluan, vastuun väistelyä ja laiskuutta... näin aluksi :-D
Se on minun henkinen valmentajani joka kitkee minusta pois kaikkea epäfunktionaalista, kuten hermostumista, turhaa pelkäämistä ja murehtimista, epäloogisuutta, leväperäisyyttä, liiallista kontrollia, sitä että en tiedä mitä haluan, vastuun väistelyä ja laiskuutta... näin aluksi :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti