19.5.2013

Jotain uutta

En osaa sanoa tarkasti, mutta hevosten kanssa huomaan että jokin on muuttunut, ne ovat niin tyytyväisiä ja rauhallisia molemmat. Maunon kauhea kevät on kuin muisto pahasta unesta. Tänään siivotessani tarhaa se koko ajan nuuhki selkääni ja viihtyi lähelläni. Minulla on sellainen olo, että ratsastuksellisesti olen päässyt eteenpäin, että Maunon selässä on helpompi olla kontrolloimatta liikaa. Minulla on jotenkin parempi tatsi keskivartalooni ja pelkäämiseen. Pelko ei häiritse ja teen asioita fiilistuntumalla, mutta en mieti koko ajan mitä voi sattua.

Taavi on aivan eri hevonen kuin syksyllä / talvella. Se on tyytyväinen ja rauhallinen, ei millään lailla huolissaan ympäristöstä tai ahdistu paineesta siten kun aiemmin. Helppo elämä siis.

En tiedä onko muutos minussa vai hevosissa ja niiden tasaisen tavallisissa laumaolosuhteissa. Huomaan että olen muutenkin paljon rauhallisempi kuin vaikka vuosi sitten. Työviikon alkaminen ei tunnu rasittavalta, vaan sopivalta. Työnteko kesäkuukausina, mikä ennen tuntui riistolta (osittain koska voimat olivat tyystin finaalissa), tuntuu nyt siltä että... on mukava että on kesä, oli sitten työssä tai ei.

Muutos ei ole vain hetkessä vaan kokonaisuudessa, keskimäärin. Helmitaulun helmet yhteenlaskettuna. Oleminen on kevyempää, huolettomampaa.

*******

Olen hankkimassa uutta satulaa Taaville. Tähän mennessä olen onnistunut itse arvioimaan aika onnistuneesti mikä olisi sopiva vaihtoehto. Silmä harjaantuu jne. Hienoa kun oppii asioita joissa ennen aina pyysi apua. 

2 kommenttia:

  1. Olen haaveillut aloittavani ratsastuksen....yksi ISO kynnys on edessä. ...pelkään hevosia. Ovat niin isoja....:)

    VastaaPoista
  2. pelko on viisauden alku, niin sanotaan... kunhan se ei mene aivan överiksi

    VastaaPoista